takaisin avajaisten etusivulle
HYVÄN OPETTAJAN PALKINTO
Lehtori Matti Lindh
Kasvatustieteiden tiedekunta
Matti Lindh toimii teknologiakasvatuksen lehtorina kasvatustieteiden ja opettajankoulutuksen yksikössä. Hänen opetuksensa perustuu kokeiluihin ja tutkimukseen. Opetuksen keskiössä on opiskelijan konkreettinen, käytännöllinen ja ymmärtävä oppiminen. Hänen mukaansa teknologiaa opitaan parhaiten tekemällä teknologiaa. Lindhin opetusmenetelmissä korostuvat keskustelu, välitön palaute ja kehittäminen. Hänellä on erittäin hyvä pedagoginen asianhallinta, joka näkyy mm. oppimateriaalissa. Lindhin tutkivasta työotteesta kertoo myös hänen runsas julkaisutuotantonsa.
ANSIOITUNEEN TUTKIJAN PALKINTO
Professori Helena Aksela
Luonnontieteellinen tiedekunta, fysikaalisten tieteiden laitos
Professori Helena Aksela on erittäin menestyksekäs tutkija ja jatkokouluttaja, tämän osoittavat yhdessä tutkimusryhmän ja muiden senioritutkijoiden kanssa ohjatut yli 20 väitöskirjaa ja yli 180 referoitua julkaisua. Helena Aksela nimitettiin virkaansa ensimmäisenä fysiikan alan naisprofessorina Suomessa. Hän on lisäksi toiminut Suomen Akatemian varttuneena tutkijana, luonnontieteellisen tiedekunnan ensimmäisenä akatemiaprofessorina ja toimii tällä hetkellä Akatemian luonnontieteen ja tekniikan toimikunnan jäsenenä.
TUNNUSTUSPALKINTO HYVÄLLE ESIMIEHELLE
Johtaja Kari Laine
Thule-instituutti
Kari Laine on toiminut Thule-instituutin johtajana vuodesta 2003 ja sitä ennen pitkään kasvitieteellisen puutarhan johtajana. Thule-instituutin laajeneminen erillisten yksikköjen pohjalta menestyväksi, kansainväliseksi asiantuntijayksiköksi pohjoisuus- ja ympäristöpainoalalla on vaatinut johtamistyöltä paljon. Kari Laineen esimiestyössä arvostetaan ennen kaikkea avoimuutta, henkilöstön kuuntelemista ja tukemista. Hän on onnistunut johtamistyössään, minkä osoittaa selkeästi esimerkiksi viimeisin yliopiston työtyytyväisyyskartoitus.
TUNNUSTUSPALKINTO HYVÄSTÄ YHTEISKUNNALLISEN PALVELUTEHTÄVÄN HOITAMISESTA
Tutkimus- ja innovaatiopalvelut, kaupallistamistiimi
Yliopiston yhteiskunnallisen palvelutehtävän ja kansainvälistymisen myötä tutkimustulosten hyödyntäminen ja kaupallistaminen on tullut entistä tärkeämmäksi. Tätä työtä Oulun yliopistossa toteuttaa erinomaisesti tutkimus- ja innovaatiopalvelujen kaupallistamistiimi. Tiimissä toimivat Leila Ristelin johdolla innovaatioasiamiehet Pekka Räsänen ja Maarit Jokela, jotka auttavat henkilöstöä tutkimushankkeissa keksintöjen ja muiden kaupallistettavien ideoiden arviointiin, suojaamiseen ja hyödyntämiseen liittyvissä kysymyksissä. Tiimin toiminta perustuu aktiiviseen verkostoitumiseen ja monipuoliseen osaamisperustaan. Sen toiminta on ollut erittäin tehokasta niin kansallisesti kuin kansainvälisesti tarkasteltuna.
KANSAINVÄLISTYMISPALKINTO
Centre for Wireless Communications (CWC)
Teknillinen tiedekunta
Sähkö- ja tietotekniikan osaston tietoliikennelaboratorion yhteydessä toimiva Centre for Wireless Communications (CWC) on langattoman tekniikan tutkimuksen yksikkö, jota on koko sen olemassaolon ajan määrätietoisesti kehitetty aidosti kansainväliseksi tiedeyhteisöksi ja alansa maailmanluokan huipputoimijaksi. Tutkijat ja tohtoriopiskelijat rekrytoidaan kansainvälisellä hakuprosessilla ja yksiköllä on oma englanninkielinen tohtorikoulutusohjelma. Yksikön henkilöstöstä noin neljännes on ulkomaalaisia; heistä viisi on professoreja, joista kolme saa rahoituksen Finland Distinguished Professor -ohjelmasta. CWC toteuttaa esimerkillisesti yliopiston strategisia kansainvälistymistavoitteita.
TUNNUSTUSPALKINTO HYVÄSTÄ VÄITÖSKIRJASTA
Filosofian tohtori, lehtori Anneli Meriläinen-Hyvärinen
Humanistinen tiedekunta
Filosofian tohtori Anneli Meriläinen-Hyvärisen väitöskirja Luonnon kanssa käsikkäin – Selviytymisen strategiat neljässä pohjoissuomalaisessa yhteisössä on hyväksytty humanistisessa tiedekunnassa vuonna 2007. Tutkimus liittyy yliopiston pohjoisuus ja ympäristö -painoalaan ja erityisesti humanistisen tiedekunnan pohjoisen kulttuuriympäristön tutkimukseen. Väitöskirja on perusteellinen ja aihepiiriltään Pohjois-Suomen kulttuuriantropologiaan kytkeytyvä työ, jossa analysoidaan Kuusamon, Paanajärven, Inarijärven ja Hailuodon yhteisökäsitettä. Väitöskirja on hyväksytty arvosanalla laudatur.
TUNNUSTUSPALKINTO HYVÄSTÄ PERUSTUTKINNON OPINNÄYTETYÖSTÄ
Kauppatieteiden maisteri Suvi Matero
Taloustieteiden tiedekunta
Suvi Materon pro gradu -tutkimus käsittelee monikansallisten yhtiöiden sisäistä tiedonsiirtoa ja siihen liittyviä toimintoja. Tutkimus on huolellisesti tehty opinnäytetyö. Sen aihe on ajankohtainen ja haastava. Lopputuloksena syntynyt malli on ansiokas ja sitä voidaan hyödyntää yrityksissä.
TUNNUSTUSPALKINTO OPETUKSEN JA TUTKIMUKSEN TUKIHENKILÖLLE
Toimistosihteeri Hilkka Penttinen
Lääketieteellinen tiedekunta, diagnostiikan laitos
Toimistosihteeri Hilkka Penttinen on toiminut lääketieteellisen tiedekunnan palveluksessa vuodesta 1974. Hänen työtehtäviinsä sisältyy monipuolisesti kaikkia perusyksikön käytännön toimistotehtäviä. Hänen työskentelyään leimaa aktiivisuus tehtäviin perehtymisessä ja tehokkuus niiden hoidossa. Hän on kokemuksensa myötä tärkeä yhteyshenkilö niin opiskelijoille, henkilöstölle kuin yhteistyökumppaneille.
TUNNUSTUSPALKINTO HYVÄLLE TYÖTIIMILLE
Opintohallinnon työtiimi
Luonnontieteellinen tiedekunta
Luonnontieteellisen tiedekunnan opintohallinnon työtiimiin kuuluu opintoasiainpäällikkö Heikki Kuoppalan johdolla 24 tiedekunnan kanslian ja eri laitosten opintoasiain tehtävissä toimivaa henkilöä. Tiedekunnan koulutusohjelmien opintosuunnitelmat ovat hyvin monimuotoiset ja niiden käsittely edellyttää opintoasioiden laajaa hallintaa ja ammattitaitoa. Kuluvan vuoden kevään poikkeuksellisessa opiskelijoiden valmistumistilanteessa opintohallinnon tiimi on osoittanut esimerkillistä työlleen omistautumista, vastuuntuntoa ja venymistä. Haasteellinen tilanne on luonut uudenlaista yhteisvastuuta ja kehittävää työotetta, jota tarvitaan tulevaisuuden muutoksissa.