takaisin avajaisten etusivulle

Oulun yliopiston 51. lukuvuoden avajaiset 7.9.2009

Julkaisuvapaa 7.9.2009 klo 13.00

Henkilöstöjärjestöjen puheenvuoro Oulun yliopiston avajaisissa 7.9.2009

Laboratoriopäällikkö Pirkko Viitala

Olemme tällä hetkellä yliopistouudistuksen rajapinnassa, jolloin toiminnan kehykset muuttuvat, mutta yliopiston perustehtävät, tutkimus ja siihen pohjautuva opetus, säilyvät. Mahdollisuuksia näiden perustehtävien ansiokkaaseen hoitamiseen on vaalittava ja kehitettävä. Aineelliset ja henkiset resurssit pitää taata. Tutkijauramallin käyttöönottoa on nopeutettava, sillä laadukas tutkimus ja siihen pohjautuva opetus edellyttävät pitkäjänteistä tutkijanuraa. On luotava entistä enemmän houkuttelevia, mielekkäitä urapolkuja, joiden avulla väitelleet tohtorit voivat toden teolla jatkaa ansiokasta tutkimustyötään. Tuloksellisimman ja luovimman tieteenteon ydintä lähestyvät post-doc-kauden läpikäyneet tohtoritutkijat, joiden vain on valitettavan usein käytännössä todella hankala löytää rahoitusta. Hieno avaus tutkijauramallin käyttöönotossa oli Oulun yliopiston muutama vuosi sitten myöntämät tutkijatohtori- ja yliopistotutkijavirat. Toivottavasti tätä käytäntöä on jatkossa mahdollisuus laajentaa.

Tohtorikoulutus sisältää vastuun tutkijakoulutettavien tulevaisuudesta. Tohtorituotannon määrän on oltava suhteessa työllistymismahdollisuuksiin. Tällä hetkellä tohtorien työllistyminen on taloudellisesta tilanteesta johtuen heikkoa, joskin tieteenalakohtaisia eroja on havaittavissa. Työllistymismahdollisuuksia vaikeuttaa myös se, että tohtorit eivät  tunnista eivätkä osaa markkinoida omaa osaamistaan. Oma ongelmansa on, että tohtoreiden osaamiselle ei tunnu läheskään aina löytyvän tilaa yliopiston ulkopuolelta, laadullisesta työllistymisestä puhumattakaan.

Yhteisöllisyyttä tarvitsemme edelleen. Ja tarvitsemme omiin työyhteisöihimme edelleen eri tehtävien ammattitaitoisia tekijöitä. Työmotivaation kannalta on välttämätöntä, että kukin saa tehdä sitä työtä, mihin on kouluttautunut, mihin tehtävään on hakeutunut ja tullut valituksi. Parhaan mahdollisen tuloksen saavuttamiseksi pitäisi olla mahdollisuus keskittyä omaan ydintehtävään ilman aikaa vievien lisätehtävien tekemistä.   

Yliopistolaitoksen kokonaisuudistus on suuri ja lähes ainutkertainen muutos. Hyvin moni asia muuttuu. Tätä uudistusta on edeltänyt monia pienempiä, mutta ei kuitenkaan vähäpätöisiä muutoksia ja uudistuksia. Palkkausjärjestelmän uudistamiseen satsattiin paljon aikaa ja varsinkin käyttöönottovaiheessa siihen liitty myös paljon tunnetta ja kysymyksiä työn sisällön arvottamisesta. Työajan kohdentaminen ja muut sähköiset järjestelmät haukkaavat roppakaupalla aikaa tulosten kannalta keskeisimmiltä ydintehtäviltä. Kritiikki yliopistoväelle kasautuneista uusista tehtävistä, jotka vievät ajan perustehtäviltä, ei ole aiheeton. Tässäkin salissa taitaa olla useampikin, jotka ovat tämän piirteen omassa työssään tunnistaneet. Toivottavasti nyt uudistuvassa yliopistossa henkilöstölle annetaan tilaisuus keskittyä työssään olennaiseen. Tulokset eivät tule pakottamalla, ne tarvitsevat pitkäjännitteisyyttä, riittävästi resursseja, tieteen vapauden ja riippumattomuuden sisäistämistä sekä ymmärrystä yliopiston sivistystehtävästä. Nyt muuttuvissa kehyksissä on tärkeää säilyttää ja nostaa esiin innostus työhön ja työnilo. Ilman niitä päämäärät ovat ennen pitkää täysin saavuttamattomissa. 

Lopuksi toivotan teille täällä yliopistolla uuden tiedon ja taidon löytämistä, oppimista ja opettamista, työn tekemisen iloa!

Hyvää alkavaa lukuvuotta!

takaisin avajaisten etusivulle