Oulun yliopiston tunnustuspalkinnot 2009
Julkaisuvapaa 7.9.2009 klo 13.00

Hyvän opettajan palkinto

Lehtori Suzy McAnsh
Kielikeskus

Englannin kielen lehtori Suzy McAnsh on aktiivinen ja innokas opetuksen kehittäjä. McAnshin opetusajattelun ytimessä on kasvattaa opiskelijoista aktiivisia, kriittisiä ajattelijoita ja vastuuntuntoisia oppijoita. Suzy McAnsh on hyvä yhteistyökumppani, opiskelijoista huolta pitävä ja innostava opettaja luokassa ja sen ulkopuolella. Hän tekee jatkuvasti opetukseen ja sen kehittämiseen liittyvää yhteistyötä kielikeskuksessa ja koko Oulun yliopistossa sekä kielen opetuksen erilaisissa kansallisissa ja kansainvälisissä verkostoissa. 

Ansioituneen tutkijan palkinto

Professori Olavi Pelkonen
Lääketieteellinen tiedekunta, biolääketieteen laitos

Professori Olavi Pelkonen on kansainvälisesti tunnetuimpia suomalaisia farmakologian tutkijoita. Lääkeainemetaboliaan kohdistuva uraauurtava tutkimustyö on saattanut hänet toistaiseksi ainoana Oulun yliopiston piirissä toimivana tutkijana ISI Web of Sciencen ns. highly cited -tutkijan asemaan ja tätä kautta suoraan vaikuttamaan Oulun yliopiston sijoittumiseen maailman yliopistojen rankinglistalla. Olavi Pelkonen on erinomainen nuorten tutkijoiden kouluttaja, joka iloitsee oppilaidensa menestyksestä sekä myötäelää ja kannustaa heitä tutkimustyön kaikissa vaiheissa.

Tunnustuspalkinto hyvästä väitöskirjasta

Filosofian tohtori Juha Leppäkangas
Luonnontieteellinen tiedekunta, fysiikan laitos

Filosofian tohtori Juha Leppäkankaan arvosanalla laudatur hyväksytty väitöskirja "Josephson transistors interacting with dissipative environment" kuuluu supranesteiden fysiikan alaan. Sen aihe on poikkeuksellisen vaativa, mutta Leppäkangas on onnistunut työssään erinomaisesti johtamaan erittäin abstraktien ja monimutkaisten matemaattisten teorioiden yhtälöitä ja ratkaisemaan ne. Väitöskirjassa saavutetut tulokset ovat kansainvälisesti merkittäviä ja voivat tulevaisuudessa johtaa myös käytännön sovelluksiin kvanttimekaniikan lakeja noudattavissa hyvin pienissä sähköisissä piireissä.

Tunnustuspalkinto hyvästä perustutkinnon opinnäytetyöstä

Kauppatieteiden maisteri Matti Koivuranta
Taloustieteiden tiedekunta

Kauppatieteiden maisteri Matti Koivurannan opinnäytetutkimuksessa ”Suomen 1990-luvun lama dynaamisen tasapainoteorian valossa” analysoidaan  lamaa ja sitä seurannutta elpymistä kahden dynaamisen tasapainon kasvumallin avulla. Tavoitteena on laman synnyttäneiden mekanismien parempi ymmärtäminen. Työn aihe ja käsittelytapa on erittäin ajankohtainen myös tämän päivän kannalta. Tutkielmassa esitettävällä tavalla ei suomalaista lamaa ja siitä seurannutta aikaa ole Suomessa juurikaan tutkittu. Opinnäytetyö on erittäin huolella tehty ja se arvosteltiin arvosanalla laudatur.

Tunnustuspalkinto hyvästä yhteiskunnallisen palvelutehtävän hoitamisesta

Oulun Eteläisen instituutti

Oulun Eteläisen instituutti vahvistaa yliopistollisella tutkimuksella, koulutuksella ja kehittämistoiminnalla Oulun läänin eteläosan osaamista, yritystoimintaa ja vetovoimaisuutta. Instituutilla on merkittävä kansainvälisten kumppaneiden verkosto ja se tekee esimerkillistä yhteistyötä myös alueellisten ja kansallisten kumppaneiden kanssa.  Instituutin johtajana sen perustamisesta saakka toiminut FT, MBA Eelis Kokko on yrittäjäasenteellaan sitouttanut osaavan henkilöstönsä toimimaan tehokkaasti ja tuloksellisesti.

Tunnustuspalkinto tasa-arvotyöstä

Lehtori, KT Vappu Sunnari
Kasvatustieteiden tiedekunta

Lehtori Vappu Sunnari on tehnyt uraauurtavaa ja merkittävää tasa-arvoa edistävää tutkimus- ja opetustyötä Oulun yliopistossa 1980-luvulta lähtien. Hän on ollut asiantuntijana kehittämässä naisten ja miesten välistä tasa-arvoa, koulutustarjontaa ja tasa-arvotutkimusta. Vappu Sunnari toimii naistutkimuksen lehtorina kasvatustieteiden tiedekunnassa sekä vaikuttaa laajasti kansallisella ja kansainvälisellä kentällä tasa-arvoa edistävissä tehtävissä. Hän on perustanut Oulun yliopistoon naistutkimuksen ryhmän ja nostaa opetustyössä esille otettavaksi ajankohtaisia tasa-arvoa kehittäviä teemoja.

Tunnustuspalkinto opetuksen ja tutkimuksen tukihenkilölle

Kehityspäällikkö Sirpa Nelo
Teknillinen tiedekunta, sähkö- ja tietotekniikan osasto

Kehityspäällikkö Sirpa Nelo työskentelee sähkö- ja tietotekniikan osastolla opinto- ja taloushallinnon vastuutehtävissä. Hän vastaa osaston taloussuunnittelusta ja seurannasta. Hänen tehtäviinsä kuuluu myös osaston opetuksen laatuun ja tuloksellisuuteen tähtäävien toimenpiteiden koordinointityö. Sirpa Nelon työ on ollut merkittävää opintojen vauhdittamiseen tähtäävissä hankkeissa. Tässä työssä hänellä on ollut tärkeä rooli myös koko teknillisen tiedekunnan tasolla.  Sirpa Nelon yhteistyökykyistä, tasapuolista ja joustavaa työotetta arvostetaan osaston ja tiedekunnan kansainvälistyvissä työyksiköissä. 

Tunnustuspalkinto hyvälle työtiimille

Asiakastukipiste ja lähituki
Tietohallinto, hallintopalvelut

Tietohallinnon asiakastukipiste ja lähituki tuottaa laadukkaita IT-tukipalveluja keskitetysti yliopiston eri asiakasyksiköille. Pääsuunnittelija Janne Suokkaan johdolla tiimissä työskentelee 10 henkilöä. Tiimin työn laatua on mitattu vuosittain asiakastyytyväisyysselvityksillä ja niiden perusteella tiimillä on selkeää näyttöä erityisen hyvästä palvelukyvystä. Palvelua pidetään asiantuntevana ja tiimin jäsenet ovat nopeasti omaksuneet yhteisen palvelutehtävän ja sujuvan sisäisen yhteistyön vaatimukset. Tiimin työ on hyvin onnistunut esimerkki keskitetyn palvelumallin toteutumisesta.