![]() |
|
|
”Tulevaisuudennäkymänä
työvoimapula” Prosessimetallurgian
laboratorio 10 vuotta ”Alussa
oli professori, osa-aikainen assistentti ja paljon ideoita. Nyt on
kolmisenkymmentä työntekijää ja paljon huippuosaamista”, kuvaili
prosessitekniikan osaston professori Jouko
Härkki. Härkki puhui Oulun yliopiston prosessimetallurgian
laboratorion 10-vuotisjuhlaseminaarissa 14.9. Juhlaseminaarissa
puhuivat yliopiston edustajien lisäksi Rautaruukin tutkimus- ja
kehitystoimenjohtaja Peter
Sandvik, Outokummun teknologiajohtaja Juho
Mäkinen sekä Imatra Steelin toimitusjohtaja Kari Tähtinen. He kertoivat terästeollisuusyritysten tarjoamista
mahdollisuuksista ja kommentoivat yritysten näkökulmasta
prosessimetallurgian laboratorion roolia kehitystyössä. Työvoimapula
Perämeren kaarella Härkki
ja Mäkinen muistelivat puheissaan prosessimetallurgian laboratorion
toiminnan lähtökohtia ja alkuaikoja. Samalla he kiittelivät tahoja,
joiden avulla koulutusohjelma saatiin lopulta käyntiin. 1980-luvun
lopulla metalliteollisuudella oli suuria vaikeuksia rekrytoida
koulutettua henkilökuntaa Perämeren kaarella sijaitseville päätuotantolaitoksilleen.
Teräksen valmistamisen taidot metallurgeille opetti Suomessa vain
Teknillinen korkeakoulu (TKK), eikä muutto pohjoiseen kiinnostanut
vastavalmistuneita. Ratkaisuksi
ongelmaan Oulun yliopiston prosessitekniikan osastolla aloitettiin
syksyllä 1991 prosessimetallurgian suuntautumisvaihtoehto. Samalla
perustettiin professuuri raudan, teräksen ja ferroseosten
prosessimetallurgian tutkimusalalle. Professuuri oli lahjoitus, jonka
rahoittajina olivat Outokumpu Oy, Ovako Oy ja Rautaruukki Oy.
Professuuria hoitamaan valittiin TkT Jouko Härkki. Koulutus
on osoittautunut tarpeelliseksi. ”Tähän mennessä DI-metallurgeja on
valmistunut yli 70, lisensiaatteja 3 ja tohtoreita 1. Ja kaikilla heillä
on työpaikka”, professori Härkki kertoi. Oulun metallurgit ovat
levittäytyneet noin 20 eri yritykseen Suomessa ja ulkomailla. He työskentelevät
metallien valmistuksen ja muun prosessiteollisuuden yrityksissä sekä
tietotekniikan ja elektroniikan palveluksessa. Kehitys
vaatii tekijänsä Puheissa
korostettiin, että terästeollisuuden kehitys on ollut kaikin puolin
nousujohteista. Tämä näkyy muun muassa siinä, että kymmenen viime
vuoden aikana suomalainen terästeollisuus on kasvattanut
yhteenlaskettua liikevaihtoaan kaksinkertaiseksi. Samalla se on myös
kansainvälistynyt ja vallannut markkinoita menestyksekkäästi. Härkin
mukaan kasvu on heijastunut myös koulutustarpeisiin. ”Kun toiminta
aloitettiin, asioiden sujuvuudesta vastasi professori apunaan vain
puolipäiväiseksi palkattu, mutta työlleen omistautunut assistentti,
TkL Jyrki Heino. Tänä päivänä prosessimetallurgian laboratoriossa
työskentelee yli 30 henkilöä tutkimus- ja opetustehtävissä”. ”Prosessimetallurgian
laboratorion 10-vuotisen taipaleen aikana on käynyt selväksi, että
suomalainen terästeollisuus tarvitsee jatkossa yhä enemmän korkeasti
koulutettua työvoimaa. Valmistuneiden työelämään sijoittuminen ja
yritysten viestit kertovat, että metallurgin koulutus mahdollistaa uran
täynnä vaihtoehtoja!”, Härkki painotti. Soili
Tahkola |
Prosessimetallurgian laboratorio tekee tiiviisti yhteistyötä mm. Outokumpu Oyj:n, Rautaruukki Oy:n ja Imatra Steel Oy:n kanssa. Kuvassa Juho Mäkinen Outokummusta (vas.), Peter Sandvik Rautaruukista, Kari Tähtinen Imatra Steelistä ja prosessitekniikan osaston professori Jouko Härkki. Kuva: Soili Tahkola |