![]() |
|
Tietotulvaa
pyritään hallitsemaan insinöörien ja humanistien yhteistyöllä Kolmipäiväinen
informaationhaun workshop kiinnosti kansainvälistä tutkijakaartia Internet
sisältää tätä nykyä jo niin paljon informaatiota, ettei sen määrää
voi kukaan eikä mikään järjestelmä hallita. Nykyiset hakumenetelmät
ovatkin riittämättömiä tarkkaan ja tehokkaaseen tiedonhakuun. Koska
Internetissä on valtavasti esimerkiksi kaupallisia sivustoja
mainoksineen, olemassa olevia hakukoneita on vaikeaa, ellei mahdotonta, käyttää
etsittäessä nopeasti luotettavaa ja ajantasaista tietoa. Uudenlaisten
hakumenetelmien kehittämiseen tähtäävä tutkimustyö on yksi
informaatioteknologia-alan tärkeistä painoaloista: Myös tavallisille käyttäjille
tulee pystyä tarjoamaan nykyistä parempia ja tehokkaampia hakumenetelmiä,
joilla erottaa olennainen tieto epäolennaisesta. Osana
maailmanlaajuista tutkimus- ja kehitystyötä Oulun yliopistossa järjestettiin
19.–21. syyskuuta kansainvälinen informaationhaun workshop IR 2001.
Tapahtuma houkutteli paikalle satakunta alan tutkijaa ja asiasta muuten
kiinnostunutta yhteensä yli kymmenestä eri maasta, ja mukana oli niin
informaationhaun tekniikoiden kehittäjiä kuin sisällön parissa työskenteleviäkin.
Workshopissa keskityttiin erityisesti semanttisen tiedonhaun malleihin,
eri mediatyyppien luokitteluun, indeksointiin ja hakuun, käyttöliittymiin,
tiedon visualisointiin, digitaalisiin kirjastoihin sekä järjestelmäarkkitehtuureihin
ja sovelluksiin. IR
2001 -ohjelmatoimikunnan jäsenen professori Tapio
Seppäsen mukaan workshopin suosio yllätti toimikunnan: julkaisuja lähetettiin
arvioitavaksi enemmän kuin odotettiin. Tavoitteena monitieteisyys Kutsuttuina
puhujina workshopissa toimivat alan johtavat asiantuntijat professori Peter
Ingwersen (Royal
School of Library and Information Science) Tanskasta
ja Alan F. Smeaton (Dublin
City University) Irlannista.
Kolmas kutsuttu puhuja, Howard Wactlar
(Carnegie Mellon University), joutui
perumaan tulonsa Yhdysvaltain terrori-iskun vuoksi. Smeaton
esitteli erityisesti Físchlária, Dublinin yliopistossa kehitettyä
web-pohjaista digitaalista videojärjestelmää, kun taas Ingwersen teki
selkoa dokumenttiesitysten kognitiivisista näkökulmista
vuorovaikutteisessa informaationhaussa. Workshopissa
kuultiin kaikkiaan 21 tieteellistä esitelmää, jotka oli jaettu kuuteen
eri aihealueeseen. Ensimmäisenä päivänä molemmat kutsutut puhujat järjestivät
muille osallistujille nelituntiset tutoriaalit, joissa keskityttiin
kahteen laajaan erikoisalueeseen, käyttäjiin eri hakutilanteissa ja
ei-tekstipohjaisten mediasisältöjen hakutekniikoihin. Koko tapahtuman parhaaksi julkaisuksi valittiin brasilialaisen Universidade Federal de Pernambuco -yliopiston Jacques Robinin ja Franklin de Souza Ramalhon Empirically evaluating WordNet-based query expansion in a web search engine setting. Parhaan opiskelijajulkaisun Shape matching with occlusion in image databases olivat laatineet kreikkalaiset Aristeidis Diplaros, Euripides G.M. Petrakis ja Evangelos Milios. ”Workshopissa
mietittiin informaationhaun ratkaisuja sekä insinöörien että
humanistien näkökulmasta. Tapahtumassa pyrittiin saamaan aikaan hedelmällistä
vuoropuhelua eri alojen välillä ja tässä myös onnistuttiin”, Tapio
Seppänen sanoo. Workshopiin
sisältyi myös laaja vapaa-ajan ohjelma, ja vierailla oli mahdollisuus
tutustua muun muassa Tiedekeskus Tietomaahan ja Oulangan
kansallispuistoon. IR 2001 -workshopin päärahoittaja oli Infotech Oulu, ja käytännön järjestelyistä vastasivat Infotechiin kuuluvat tutkimusryhmät MediaTeam Oulu ja MVIS. Kaisa
Karppinen |