DOLL – Kielten päivät Linnanmaalla

Oulun yliopiston keskusaulassa järjestetään Euroopan kielten teemavuoteen liittyvä Kielten päivät Linnanmaalla – Days of Languages in Linnanmaa –näyttely, josta käytetään lyhennettä DOLL. Kielikeskuksen johtaja Harry Anttila avaa DOLL-näyttelyn tiistaina 10.4. kello 12, ja se on avoinna 19.4. saakka. Näyttelyn järjestävät Oulun yliopiston kielikeskus, suomen kielen jaos, kansainvälisten asioiden yksikkö sekä Oulun esperantoyhdistys.

DOLL-näyttelyssä kerrotaan maailman kielistä yleensä ja Euroopan kielistä erityisesti: Euroopan kielten teemavuosi tähdentää maanosamme kaikkien kielten merkitystä. Näyttelyssä esitellään suomalais-ugrilaisten kielten nykyisyyttä. Opiskelijat käsittelevät omassa osuudessaan Oulun yliopiston monikielisyyttä ja -kulttuurisuutta. Kielikeskus esittelee toimintaansa; keskuksessa annetaan opetusta kaikkiaan yhdeksässä eri kielessä eli englannissa, espanjassa, italiassa, japanissa, ranskassa, ruotsissa, saksassa, suomessa ja venäjässä. Oulun esperantoyhdistys kertoo esperanton tarjoamasta ratkaisusta maailman kieliongelmaan.

Avajaispäivänä näyttelyn yhteydessä alkaen noin klo 12.15 on avoinna myös Kielikahvila – Café Lingua, jossa voi käydä jututtamassa eri kielten syntyperäisiä puhujia.

DOLL-näyttelyssä on julisteiden ja muun aineiston lisäksi mahdollisuus tutustua aiheeseen Internet-sivuilla. Internetin käyttöön saa paikalla myös opastusta.

Tervetuloa DOLL-näyttelyyn keskusaulaan!