etusivulle   PDF-versio   päähänpisto   arkisto   allakka   yhteystiedot   materiaali 

Julkaisija: Viestintäpalvelut    

etusivulle |

Pohjoinen ulottuvuus ruotsalaisesta näkövinkkelistä

Näkemys ja yhteistyömallit kateissa

Luulajassa pidettiin 25.2.2002 seminaari Framtiden i Barentsregionen. Seminaarin oli järjestänyt Ruotsin hallitus Barentsin alueen ja pohjoisen ulottuvuuden yhteistyöaloitteen nimissä. Seminaarin yhteydessä julkaistiin raportti, jossa todetaan, että ruotsalaisten osallistuminen Barentsin alueen kehittämisessä ja suomalaisten Euroopan unionille lanseeraamassa Pohjoisen ulottuvuuden aloitteessa on ollut heikkoa. Ruotsalaisilta puuttuvat näkemys alueen kehittämisestä ja yhteistyömallit eri tahojen välisen yhteistyön hoitamiseksi.

Tärkeimpinä kehittämisehdotuksina esitetään Pohjois-Ruotsin pohjoisen ulottuvuuden yhteistyöhön osallistumisen parantamista, Barentsin alueen vahvistamista alueena ja Barents-instituutin (tai vastaavan) perustamista Pohjois-Ruotsiin.

Suomessa ja Ruotsissa erilaiset painotukset

Ruotsalainen keskustelu lähti useassa puheenvuorossa liikkeelle siitä, että kylmä sota on päättynyt ja tilanne Pohjois-Euroopassa muuttunut. Näin aloitti myös seminaarin pääpuhuja ulkoministeri Anna Lindh. Ruotsalaiset olivat huomanneet, että Suomen ja Venäjän raja on paitsi EU:n ulkoraja, myös raja, joka erottaa toisistaan kaksi sosiaalisesti ja taloudellisesti erilaista maailmaa.

Rikollisuuden torjunta ja Venäjän kehittyminen demokraattiseksi markkinataloudeksi nähtiin tärkeinä. Nämä näkökulmat toimivat ikään kuin uusina keskustelunavauksina. Vaikutti siltä, että ruotsalaiset olisivat vasta nyt heränneet uuteen tilanteeseen.

Anna Lindh kertoi norjalaisen ex-pääministerin Jens Stoltenbergin kuvanneen Pechengan nikkelisulattoa ympäristöhelvetiksi. Ympäristökysymysten lisäksi Anna Lindh nosti esiin kaikenlaisen vaihdon ja yritysten välisen yhteistyön Barentsin alueen kehittämisessä: Vaihdolla hän viittasi muun muassa opiskelijavaihtoon Arkangelin ja Murmanskin valtion teknillisten yliopistojen ja Luulajan teknillisen yliopiston kesken. Luulajalaiset ovat olleet asiassa erityisen aktiivisia.

Ympäristökysymyksistä esiin nousi myös ydinturvallisuus. Painotukset eroavat suomalaisista, joissa keskeisiksi pohjoisen ulottuvuuden teemoiksi on nostettu energia, logistiikka ja ympäristö.

Oulun yliopisto aktiivinen toimija

Miksi ruotsalaisia todellisuudessa kiinnostaa Barentsin alue, jäi kuitenkin hämärään. Asiaa ei ollut sopiva nostaa kunnolla esiin. Kyse on turvallisuuspolitiikasta, Naton laajentumisesta itään ja Venäjä-suhteiden hoitamisesta. Barentsin alueen yhteistyö, mukaan lukien yliopistojen välinen yhteistyö ja kokemusten vaihto, on osa pehmeää turvallisuuspolitiikkaa, joka liennyttää alueen vanhoja jännitteitä.

Nato-maa Norja satsaa huomattavia määriä kruunuja Kirkkoniemeen sijoitetun Barents-sihteeristön kautta Venäjä-yhteistyöhön. EU sijoittaa Interreg- ja Tacis-rahoja useisiin kehittämishankkeisiin, joissa Oulun yliopistokin on mukana.

Suomi on järjestänyt Pohjoisen ulottuvuuden toimintaohjelman täytäntöön panemiseksi kansallisia ja kansainvälisiä foorumeita, joista ensimmäinen järjestettiin tammikuussa 2001 Oulussa. Seuraava Pohjoisen ulottuvuuden foorumi pidetään Turussa 15.–16.4.2002, ja se keskittyy tutkimuksen mahdollisuuksiin pohjoisen ulottuvuuden toteuttamisessa. Kajaanissa pidetään 17.6.2002 kansainvälinen foorumi, joka keskittyy arktiseen teknologiaan ja elinkeinoelämään. Joensuun foorumi käy kiinni sosiaali- ja terveyskysymyksiin 16.–17.9.2002. Päätösseminaarissa Porissa 11.11.2002 fokuksessa on informaatioteknologia.

Oulun yliopisto on merkittävä pohjoisen ulottuvuuden toimintaohjelman toteuttaja tutkimuksen ja koulutuksen osalta. Thule-instituutti on laatimassa Oulun yliopiston linjauksia Pohjoisen ulottuvuuden ohjelmassa. Feiran huippukokouksessa hyväksytty ohjelma on voimassa 2000–2003. Uutta toimintaohjelmaa vuosille 2004–2007 silmällä pitäen olemme ajoissa liikkeellä.

Hanna Honkamäkilä
EU-koordinaattori


etusivulle |

tässä numerossa 4/02:

Sähköisellä suurella jakelulla hyvä peitto
Kansanedustajat pikavisiitillä
Jakkulan Olli kävi seminaarissa


Yliopistouutisia

Yliopiston ja YLE:n välille yhteistyösopimus
Yliopiston arvot vieraita
Suurlähettilästason kestävää kehitystä
Humanistikin työllistyy
Pohjoinen ulottuvuus ruotsalaisesta näkövinkkelistä. Näkemys ja yhteistyömallit kateissa
Yliopistolle ja kaupungille yhteinen etusivu
Ensimmäinen vaihe alkaa naistenpäivänä. Kerro seksuaalisesta häirinnästä
Aware kokoaa oppimateriaalia
Verkostosta kontaktipintaa kansainväliseen tutkimukseen
Arviointiryhmä: Maisteriohjelmat lisäävät yliopisto-opiskelun joustavuutta
Uusi haku Venäjän ja Itä-Euroopan tutkimuksen maisterikouluun käynnissä



Suoritettuja tutkintoja
Liikuntatiedotuksia
Syötemökin kevättalvi 2002
Oulun yliopiston henkilökuntayhdistys OYHY ry:n kevätkokous

Uudet dosentit