etusivulle   PDF-versio   päähänpisto   arkisto   allakka   yhteystiedot   materiaali 

Julkaisija: Viestintäpalvelut    

etusivulle |

Maisteriohjelmien arviointiraportti ilmestynyt

Korkeakoulujen arviointineuvosto on toteuttanut vuosina 2001–2002 yliopistojen maisteriohjelmien arvioinnin ja julkaissut siitä raportin.
Monta tietä maisteriksi – yliopistojen maisteriohjelmien arviointi -raportti sisältää valtakunnallisen kokonaiskatsauksen lukuvuonna 2000–2001 meneillään olleisiin maisteriohjelmiin, kohdennetut yliopisto- ja ohjelmakohtaiset arvioinnit, maisteriohjelmien toteutukseen liittyvä hyviä käytänteitä sekä valtakunnallisia johtopäätöksiä ja suosituksia.

Julkaisu on luettavissa Korkeakoulujen arviointineuvoston www-sivuilta osoitteesta www.kka.fi/julkaisut.lasso

Maisteriohjelmien suosio on kasvanut nopeasti Suomen yliopistoissa. Lukuvuonna 2000–2001 ohjelmia toteutettiin jo 19 yliopistossa, ja niiden kokonaismäärä oli 167.


etusivulle |

tässä numerossa 5/02:

KOTU:ssa organisaatiomuutos: Tutkimuspalvelut siirtyy osaksi hallintopalveluita
Arvokas kehtopainate vihdoinkin Oulun yliopiston kirjastoon

Kasvotusten
Hallituksen päätöksiä

Yliopistouutisia

Valtion virka-ansiomerkki kahdelletoista
Teknologia ja veri vetävät Kainuuseen
MediaTeam tutkii. Liikkuva käyttäjä huomioon mutimediapalveluja mallinnettaessa
Maisteriohjelmien arviointiraportti ilmestynyt
Giellagas-stipendiaatin työt näytteillä
Uusi Aktuumi ilmestynyt
Hinta-laatusuhde ei tyydytä
EMS 2002 -tapahtuma esittelee liikkuvaa tietoliikennetekniikkaa
NETS rahoittaa tietoliikennetutkimuksen valtavirran haastajia
Yliopiston Kulttuuriklubi järjestää: Dies Festus Vernus -kevätjuhla
Thule-instituutti tiedottaa: Poronhoitoa yhteiskunnan ja ympäristön näkökulmasta

Haettavia apurahoja
Avoimia virkoja

Suoritettuja tutkintoja
Liikuntatiedotuksia
Yliopistoväen ekumeeninen. Hiljaisen viikon hartaus
OYAY ry:n kevätkokous 2002
Huumorilla Tervahiihdossa

Uudet dosentit