etusivu   PDF-versio   päähänpisto   arkisto   allakka   yhteystiedot   materiaali 

Julkaisija: Viestintäpalvelut    
Viimeksi päivitetty: 02.09.2002    

Numero 1222.8.2002 / PDF-versio

Sähköisen aineiston kopiointisäädökset vaikeuttavat opetusta
Tuotantotalous siirtyy teknilliseen tiedekuntaan

KasvotustenHallituksen päätöksiä

Yliopistouutisia

Yliopiston 44. lukuvuoden avajaispäivä 2.9.2002
44. lukuvuoden avajaisjuhla
Akateeminen musiikki-ilta 2.9.2002 ja Unicef-keräyskampanjan aloitustilaisuus 3.9.2002
Uusia yleisesitteitä saatavissa
Löylynheittoa ja pesäpallosääntöjä. Ensikosketus kansainväliseen konferenssiin
Sodankylän Polaria sai taideteoksen
Miten kojootti saadaan kiinni?
Uusinta tietokoneavusteista ergonomiaa Luulajan opiskelijoille
Tieteentekijöiden liitto: Tieteellinen tutkimus ei kuulu ammattikorkeakouluihin
Tulokaskoulutusta uusille työntekijöille
Tulokaskoulutus 9.–10.9.2002
Strategiakeskustelu jatkuu syyskuun puoliväliin. Virtuaaliyliopisto kehittää yliopistojen yhteisiä perustoimintoja
Uusi toimintatapa yliopistoihin
Yliopistokeksintötyöryhmä esittää: Korkeakouluille nykyistä laajemmat oikeudet keksintöihin
Oulun yliopisto koordinoi seitsemää tutkijakoulua. Tutkijaopiskelijapaikkoja yli tuhannelle

Haettavia apurahojaAvoimia virkoja

Suoritettuja tutkintoja
Uudet dosentit
Liikuntatiedotukset
Medivire Työterveyspalvelut Oy muuttaa
Oulun yliopisto joukkuekisan hopealle
Ihmisen ja tietotekniikan vuorovaikutuksen alan opinnäytepalkinto 2002
OYA ry:n Syötemökin syksy 2002
Kiitän



-haku Tietopistoista:
(lisää hakusanasi pilkun jälkeen)

Materiaali toimitettava viestintäpalveluihin viikkoa ennen ilmestymistä.

Materiaalin lähetys
Tietopiston toimitus- ja yhteystiedot

Allakka
Yliopistossa tapahtuu

Onko näin?

Linnanmaalla käy runsaasti vierailijoita, myös ulkomaalaisia. Haluatko lukea vierailuista Tietopistosta?

Kyllä 85%, Ei 15% (40 vast.)

Edellinen kysely:
Ehditkö lomailla riittävästi?
Kyllä 38%, Ei 62% (119 vast.)

aikaisemmat kyselyt

Vastaukset lähtevät nimettöminä.
Tulokset kyselyä seuraavassa verkkolehdessä.
Voit perustella mielipidettäsi
Päähänpistossa (ks.alh.).

Päähänpisto

Yliopistolaisten nettifoorumi.

"Suullinen tentti unohdettu"
"Yhteinen promootio on tärkeä"

Kaikki kirjoitukset
Lähetä oma päähänpistosi

Verstaan valoissa