Kohti kaksiportaista tutkintoa

Kuva: Anna-Maria Raudaskoski

Lääketieteessä ja hammaslääketieteessä tutkintojen kaksiportaisuutta pidetään epätarkoituksenmukaisena. Esimerkiksi hammaslääketieteessä uusi tutkintorakenne ei tarjoa lisäarvoa työmarkkinoita tai koulutusta ajatellen. Kuva hammaslääketieteen laitoksen fantom-salista.

Uuden vuosituhannen kynnyksellä 1999 allekirjoitti Euroopan 29 opetusministeriä yliopistolaitosta koskevan Bolognan julistuksen. Sen tarkoituksena on yhtenäistää eurooppalaiset yliopistojärjestelmät vuoteen 2010 mennessä niin, että voidaan puhua Euroopan yliopistoalueesta.

Taustalla ovat Euroopan unionin peruskirjat. Jotta työvoiman liikkuvuus voisi toteutua, on koulutusjärjestelmä tehtävä vertailukelpoiseksi niin, että työnhakijan osaamista pystyttäisiin arvioimaan. Toisena keskeisenä tavoitteena on lisätä Euroopan yliopistojen vetovoimaa ja houkutella lahjakkaita opiskelijoita Euroopan ulkopuolelta opiskelemaan ja sijoittumaan eurooppalaiseen työelämään. Eurooppalainen aivovuoto on saatava loppumaan ja tase käännettävä plussan puolelle.

Ohjelman tavoitteet ovat eurooppalaiset, mutta toiminta tapahtuu kansallisena.

Kun julistukseen oli sitouduttu, ryhdyttiin Suomessa pitemmittä puheitta valmistelemaan uudistusta. Opetusministeriö asetti 11.1.2002 työryhmän laatimaan esityksen yliopistojen perustutkintorakenteen muuttamiseksi kaksiportaiseksi. Tavoitteena on tutkintorakenne, jossa opiskelijat suorittavat ensin pääsääntöisesti kolmivuotisen kandidaatin tutkinnon ja sen jälkeen kaksivuotisen maisterintutkinnon.

Uuden tutkintoasetuksen on tarkoitus tulla voimaan 1.8.2005. Opetusministeriö on pyytänyt yliopistoilta lausuntoa tästä esityksestä.

Oulun yliopiston lausunto

Oulun yliopiston hallitus on lausunnossaan todennut, että kaksiportainen tutkintorakenne aiheuttaa monia ongelmia suomalaiselle yliopistokoulutusjärjestelmälle. Tulee pyrkiä sellaisiin ratkaisuihin, joiden avulla mahdollisia riskejä voidaan ehkäistä ja syntyviä ongelmia poistaa. Keskeiseen asemaan nousee opetussuunnitelmien kehittäminen, ydinainesanalyysit sekä opintojen kuormittavuuden ja mitoituksen arviointi.

Kaksiportainen tutkintomalli soveltuu eri tavoin eri koulutusaloille. Tutkintojärjestelmän kehittämistä olisikin syytä tarkastella myös vaihtoehtoisten ja joustavampien koulutusmallien pohjalta. Monissa maissa, mm. Saksassa ja Hollannissa on sovellettu vaihtoehtoisia malleja, 3+2-vaihtoehdon rinnalla 4+1-mallia.

Lääketieteen alalle sopisi 4+2-malli, jolloin koulutuksen ensimmäinen vaihe ja kelpoisuus lääkärin sijaiseksi osuisivat aikataulullisesti yhteen. Ensisijaisesti lääketieteen ja hammaslääketieteen koulutus tulisi kuitenkin järjestää jatkossakin yksiportaisena.

Tutkintorakenteen muuttuessa kaksiportaiseksi nousee ydinkysymykseksi, miten alemmasta ja ylemmästä korkeakoulututkinnosta voidaan muodostaa kumuloituva kokonaisuus, toisin sanoen, missä määrin alempi tutkinto nähdään osana ylempää tutkintoa.

Esityksen mukaan ylempi eli maisterintutkinto säilyy suomalaisen yliopistolaitoksen perustutkintona. Keskeiset ammatilliset keskusjärjestöt kuten Akava ja STTK ovat kiinnittäneet huomiota siihen, että kandidaatintutkinnon suorittamisella ei saa hidastaa opintojen etenemistä, vaan kandidaatti- ja maisteriopintoja tulee voida tarvittaessa opiskella joustavasti limittäin opintojen keskivaiheessa.

Kandidaatintutkinnosta ei saa muodostua etappi ilman pätevyyttä. Alemman ja ylemmän tutkinnon muodostama jatkumo ja opiskelijan eteneminen ja pysyminen samalla alalla takaavat vaadittavan kompetenssin. Rakenteet eivät saisi dominoida koulutussisältöjen muotoutumista ja sijoittumista. Sisällöt ovat koulutukselle paljon tärkeämpi suunnittelulähtökohta kuin rakenteet.

Markkinamekanismi ei sovellu yliopistokoulutuksen säätelijäksi

Kaksiportainen tutkintojärjestelmä mitä todennäköisemmin edistää markkinamekanismien tuloa yliopistokoulutuksen säätelyyn. Erityisesti kilpailu opiskelijoista kiristyy ja rekrytointi muista yliopistoista lisääntyy. Tällainen liikkuvuus aiheuttaa koulutusjärjestelmän investointien ja käytön vääristymisen, jos siirtyminen ei ole jollain tavalla suunniteltua.

On otettava huomioon myös se vaara, että peruskoulutuksessa päähuomio kohdistuu liian voimakkaasti koulutuksen loppuvaiheeseen. Tämän painotuksen kääntöpuolena on mielenkiinnon väheneminen alkuvaiheen opintoihin. Lukuisat tutkimukset osoittavat kuitenkin, että opintojen alkuvaihe on ratkaiseva, ja opintoihin kiinnittyminen keskeinen tekijä ennakoitaessa sitä, valmistuuko vai keskeyttääkö opiskelija.

Kehitys kohti markkinamekanismia on aikaa myöten uhka myös peruskoulutuksen maksuttomuudelle. Koulutusta ei voida rinnastaa markkinoitavissa ja ostettavissa oleviin palveluihin. Myös suomalaisen yliopiston tulee noudattaa koulutuksellisen tasa-arvon periaatetta eikä se voi perustaa opiskelupaikkoja niistä eniten tarjoaville. On pystyttävä estämään sellainen kehitys, joka on tapahtunut esimerkiksi Australiassa: opiskelupaikat täyttyvät opiskelijoilla, jotka kykenevät ne ostamaan.

Keskeistä opetussuunnitelmat ja opintojen mitoitus

Työryhmän muistiossa kuvattu opetussuunnitelmatyö, joka sisältää opintojen kokonaisuuksien kehittämisen, ydinainesanalyysin ja opintojen kuormittavuuden määrittelyn, on keskeinen kehittämisalue yliopistokoulutuksessa. Yliopistojen opetussuunnitelmien paisuminen näkyy ylipitkinä opiskeluaikoina ja edellyttää voimakkaita toimenpiteitä.

Huolellinen opetussuunnitelmien teko tutkintorakenneuudistuksen yhteydessä on välttämätöntä. Ilman sitä uudistuksesta tulee tekninen, eikä sillä tavoiteta niitä päämääriä, joihin pyritään.

Ydinainesanalyysin näkökulmasta ei riitä pelkästään yksittäisten opintojaksojen ydinainesten määrittely, vaan yhtä oleellista on määritellä tutkintojen ydin siten, että peräkkäisten opintojen sisällöt täydentävät järkevästi toisiaan. Kahden peräkkäisen tutkinnon mallissa opiskelijan on aiempaa selkeämmin kyettävä tekemään järkeviä valintoja, ja koulutuksen on tuettava opintojen etenemistä.

Kaksiportaisuus voi lisätä opintojen viivästymistä jopa kaksinkertaiseksi. Siirtyminen tuntimitoitukseen on kannatettavaa vaikeiden kerroinkysymysten välttämiseksi. Uudistuksia toteutettaessa on erityisesti varmistettava, että opintosisällöt eivät tässä yhteydessä ainakaan paisu entisestään. Tämä vaara on olemassa erityisesti maisterivaiheessa, jos opinnot pisteytetään vanhalta pohjalta mekaanisesti kertoimia käyttäen.

Viimeisten kahden vuoden opintoviikkomäärissä ollut rakenteellinen virhe tulee oikaista ottamalla huomioon entistä paremmin opiskelijan itsenäisen työn osuus. Vasta kun opintojaksot on sovitettu yhteen, tiedetään, minkä verran aikaa opinnot vaativat. Yliopisto ehdottaa asetukseen opintojen mitoituksen täsmentämistä seuraavasti:

Opintojaksot mitoitetaan niiden edellyttämän työmäärän mukaan. Opiskelijan keskimääräinen vuoden työmäärä on 1600 tuntia, mikä vastaa 60 opintopistettä. Lukuvuoden opintojaksot pisteytetään suhteuttamalla niiden kunkin suorittamiseen vaadittava työmäärä 60 opintopisteen kokonaismäärään.

Tiedekunnat kriittisiä

Humanistinen tiedekunta huomauttaa, että opettajan kelpoisuuteen vaaditaan aina maisterintutkinto. Jos pedagogiset opinnot voi kokonaisuudessaan sisällyttää jo alempaan tutkintoon, saattaa vuosien mittaan syntyä joukko kandidaatteja, joilla on pedagoginen pätevyys, mutta ei aineenhallintaa. Opettajapulan uhatessa tällainen opettaja saattaa olla luomassa paineita vaatimusten muuttamiseksi.

Kasvatustieteiden tiedekunta katsoo, että tutkintorakenteen kaksiportaisuus on analoginen nyt käytäntönä olevaan kaksiportaiseen jatkotutkintomalliin. Tosiasiassa lisensiaatintutkinnon suorittaminen pidentää tohtorintutkinnon suorittamiseen kuluvaa aikaa. Luokanopettajan tutkinto suoritetaan keskimäärin neljässä ja puolessa vuodessa. Muistiossa esitetty tutkintorakenne 3+2 näyttääkin vastoin tarkoitusta pidentävän alalla tutkinnon suorittamisaikaa nykyisestä viiteen vuoteen.

Opiskelijoiden siirtyminen yliopistosta toiseen on jo nykyisellään sujuvaa. Liian suurella opiskelijoiden liikkuvuudella on myös opiskelijan oman oppimisen ja kasvun kannalta haitallisia vaikutuksia: opiskelu privatisoituu ja opiskeluyhteisön merkitys jää vähäiseksi. Samalla on myös vaara, että alemman korkeakoulututkinnon suorittamisen jälkeen syntyy epäterveellä tavalla kilpailua sekä opiskelijoista että opiskelupaikoista.

Työelämään siirtymistä ennen varsinaisen kelpoisuuden saamista tulee harkita erittäin tarkoin. Toisin kuin työryhmän muistiossa oletetaan, tutkintojen valmiiksi saattaminen viivästyy juuri työelämään siirtymisen seurauksena, koska silloin vieraannutaan opiskeluyhteisöstä eikä sen kannustava vaikutus ylety uudelleen opintonsa aloittaneisiin.

Lääketieteen ja hammaslääketieteen koulutuksessa nykyinen tutkintorakenne on toimiva ja kaksiportaiseen tutkintorakenteeseen siirtyminen on epätarkoituksenmukaista. Terveystieteissä siirtyminen kaksiportaisuuteen on helpompaa, mutta ei näissäkään koulutusohjelmissa ongelmatonta. Vertailtaessa tutkintorakenneuudistuksia kansainvälisesti on huomattava, että kaikki EU-maat eivät ole lähteneet mukaan uudistusprosessiin.

Oulussa toteutetaan nykyään tutkintorakennetta, jossa lääketieteen ja hammaslääketieteen opiskelijat opiskelevat lähes yhteisen opetussuunnitelman mukaisesti kaksi ensimmäistä vuotta. Opetusuudistuksen myötä on hammaslääketieteen oppiainesta sisällytetty entistä enemmän jo prekliiniseen vaiheeseen opiskelijoiden ammatti-identiteetin tukemiseksi. Myös lääketieteen opiskelijoilla pystytään prekliinisen ja kliinisen vaiheen opetusta nykyisessä tutkintorakenteen mallissa paremmin integroimaan.

Tutkinto on toki mahdollista rakentaa muillakin malleilla, mutta ne merkitsevät huononnusta nykyisen tutkinnon rakenteeseen. Siirtyminen kaksiportaiseen tutkintoon jäisi lääketieteessä ja hammaslääketieteessä lähinnä kosmeettiseksi muutokseksi. Ehdotettu 3+3 (3+2 hammaslääketieteessä) tutkintorakenne ei sovellu lääketieteen ja hammaslääketieteen alalla luonnolliseksi taitekohdaksi, sillä se ei tarjoa työmarkkinallisesti tai koulutuksellisesti mitään lisäarvoa.

Hoitotieteen nykyisessä tutkintorakenteessa opiskelijalla on mahdollisuus terveystieteiden kandidaatin tutkintoon, mutta vain muutama opiskelija on päätynyt tähän ratkaisuun: Oulun yliopistossa terveystieteiden kandidaatin tutkinnon on suorittanut vain kolme opiskelijaa vuosien 1986–2003 aikana. Nämäkin ovat jatkaneet maistereiksi.

Jos alemman korkeakoulututkinnon asemaa vahvistetaan, vaarana on yleinen koulutustason lasku. Terveystieteiden maisterin tutkinto antaa erinomaiset valmiudet toimia hoitotyön johtajana, ylihoitajana ja osastonhoitajana. Terveydenhuollossa tästä peruspätevyydestä ei ole varaa tinkiä.

Teknillinen tiedekunta pitää esitettyä tekniikan alan alemman tutkinnon pakollisuutta huonona ratkaisuna. Esitetyssä muodossa uudistus ei ole tekniikan alalle sopiva. Asetus tulisi laatia siten, että opiskelijat, jotka haluavat suorittaa alemman tutkinnon, voivat sen tehdä. Tällainen kaksiportaisuus olisi jo riittävä mm. kansainvälisen vertailtavuuden ja opiskelijoiden liikkuvuuden kannalta.

Tiedekunta ei yhdy muistiossa esitettyyn näkemykseen, että tutkinnon kaksiportaisuus nopeuttaisi DI/arkkitehtitutkinnon suorittamista. Alojen välillä ja sisällä voi liikkua nykyisinkin. Mikäli opiskelija huomaa valinneensa ”väärän alan”, halutulle alalle tulisi siirtyä mahdollisimman aikaisin eikä lykätä siirtymistä kaavailtuun kandidaattivaiheeseen.

Kaksiportaiseksi tarkoitettu siirtyminen työelämään johtaisi yliopisto-opiskelua koulumaisempaan suuntaan ja aiheuttaisi sekaannusta ammattikorkeakoulu- ja yliopistotutkinnon suorittaneiden suhteen niin kotimaassa kuin ulkomaillakin. Mikäli kandidaatintutkinto tiedekunnan kannasta poiketen tulee pakolliseksi, loppuvaiheen opintojen suoritusoikeutta ei tule sitoa kandidaatintutkinnon suorittamiseen.

Asetus on laadittu suurelta osin ns. vanhojen ”arvosanatiedekuntien” käytäntöjen ja terminologian pohjalta. Jos asetusta voidaan tulkita riittävän väljästi, opetussuunnitelmien toteuttaminen ei tuottane ylipääsemättömiä ongelmia.

Voimaantulo- ja siirtymäsäännökset

Siirtymäsäännöksien mukaan tutkinto-opinnot aikaisemmin aloittanut opiskelija jatkaa opintojaan uuden tutkintoasetuksen mukaan, jos hän ei ole suorittanut tutkintoaan 31.7.2007 (eräillä aloilla 2008) mennessä. Tutkintoasetus tulisi voimaan 1.8.2005, ts. syksyllä 2004 aloittaneella opiskelijalla on kolme vuotta aikaa suorittaa tutkintonsa sen asetuksen mukaisesti, joka oli voimassa hänen aloittaessaan opinnot.

Siirtymäsäännös edellyttää näin ollen, että yliopisto on huolehtinut kandidaatintutkinnon ja maisterintutkinnon järjestelyistä jo varhain ennen tutkintoasetuksen voimaantuloa. On näin ollen välttämätöntä, että yliopistolle osoitetaan valmisteluun määrärahoja sekä koulutussuunnittelua että opintohallintoa varten hyvissä ajoin ennen tutkintoasetuksen voimaantuloa.

Elna Stjerna

etusivulle |