Julkaisija: Viestintäpalvelut
Oulun yliopiston sisäiset ohjeet ja menettelytavat liittyen EU:n 6. tutkimuksen puiteohjelmahankkeisiin ovat valmistuneet ja saatavilla tutkimus- ja innovaatiopalveluiden kotisivuilla osoitteessa www.oulu.fi/tupa Painopisteenä ovat puiteohjelmahankkeen valmisteluprosessi, hakeminen ja sopimuskäytännöt. Myöhemmin keväällä ohjetta täydennetään hyvän puiteohjelmahankkeen toteutuksen ja hallinnoinnin (ml. raportointi ja talousasiat) sekä tulosten hyödyntämisen osalta.
Tarjousta suunnittelevan on syytä perehtyä ohjeeseen mahdollisimman aikaisessa vaiheessa.
1) EU-komissioon lähtevistä hanketarjouksista tehdään valmistelumuistio, josta ilmenee hankkeen vastuullisen johtajan, laitoksen ja Oulun yliopiston sitoutuminen hanketarjoukseen. Mikäli tarjous jätetään ilman laitoksen ja yliopiston kirjallista sitoutumista, yliopisto ei välttämättä sitoudu allekirjoittamaan komission hyväksymän tutkimushankkeen neuvotteluasiakirjoja ja sopimuksia.
2) Valmistelumuistio pitää laatia, lähtipä hankkeeseen missä roolissa tahansa tai lähettipä hanketarjouksen komissioon joko elektronisesti tai postitse.
3) Huippuosaamisen verkostohankkeissa (NoE) tulee tutkijan, laitosjohtajan sekä tutkimus- ja innovaatiopalvelujohtajan käydä neuvottelu ennen hanketarjouksen jättämistä ja mahdollisen aiesopimuksen allekirjoittamista. Neuvottelussa sovitaan mm. tutkimusresurssien integroimisesta ja verkoston jatkosta EU- rahoituksen jälkeen.
4) EU-puiteohjelmahankkeiden pääsopimukset, ts. vakiosopimuksen ja konsortiosopimuksen allekirjoittaa rehtori tutkimus- ja innovaatiopalvelujohtajan esittelystä.
5) EU-puiteohjelmahankkeiden muut asiakirjat, ts. aiesopimuksen, tarjoukseen liittyvän esittelymuistion ja neuvotteluasiakirjat allekirjoittaa tutkimus- ja innovaatiopalvelujohtaja.
Yliopiston koordinoimat hanketarjoukset on toimitettava allekirjoitettavaksi tutkimus- ja innovaatiopalveluihin viimeistään kaksi viikkoa ennen hakemuksen jättämistä, muut hankkeet viimeistään yksi viikko ennen lähettämistä.
Mikäli tutkija haluaa muutakin kuin hallinnollista palautetta hankesuunnitelmalleen, niin kannattaa olla yhteydessä TUPA:n huomattavasti aikaisemmin.
EU:n 6. tutkimuksen puiteohjelman yhdyshenkilöt: tutkimusasiamies, Päivi Tomperi, puh. 3972, s-posti paivi.i.tomperi@oulu.fi, tutkimusasiamies Rauno Kenakkala, puh. 3977, s-posti rauno.kenakkala@oulu.fi, suunnittelija Mika Frederiksen, puh. 7392, s-posti mika.frederiksen@oulu.fi
Tutkinnon
kaksiportaisuus puhuttaa tiedekunnissa
Mediatuottajat
aloittivat innostuneissa tunnelmissa
Suojaa
koneesi viruksilta!


Oulun
opettajankoulutuksen juhlaa
Juhlavuoden
tapahtumat keväällä
Oulun
yliopisto jalkautuu Nivalaan
Tiina
Pistokosken tilalla Minna Peltola
VES-yleiskorotus
1,8 prosenttia
Rakkaudesta
iskelmään iskelmästä rakkauteen -konserttisarja jatkuu
Portfoliosta
jokapäiväinen työväline
Virtuaaliyliopiston
konsortio hyväksyi strategian
Meri-Lappi
-instituutti uusii organisaatiotaan
Hanke
kirjastojen tarjonnan selvittämiseksi
TULI
vauhdittaa tutkimuslähtöisten liikeideoiden kaupallistumista
EU
etsii ehdokkaita Descartes-tiedepalkinnon saajiksi
Oulun
yliopiston akateemiset OYA ry. vuonna 2003
Oulun
yliopiston henkilökuntayhdistys r.y OYHY:n hallitus
Uudet
ohjeet EU:n 6. puiteohjelmahankkeiden valmisteluun


Suoritettuja
tutkintoja
Liikuntatiedotuksia
Halutaan
vuokrata
