Julkaisija: Viestintäpalvelut
Suomalaiset yliopistot ja ammattikorkeakoulut tarjoavat noin 350 kansainvälistä opinto-ohjelmaa ensi lukuvuonna. Valtaosa niistä on englanninkielisiä, mutta tarjolla on myös joitakin saksan-, ranskan- ja italiankielisiä ohjelmia.
Kansainvälisen henkilövaihdon keskus CIMO on koonnut koko tarjonnan Study in Finland 2003–2004 -esitteeseen. Ulkomaisille opiskelijoille ja korkeakoulutuksen asiantuntijoille suunnattu englanninkielinen esite sisältää sekä monivuotiset tutkintoon johtavat opinto-ohjelmat että lyhytkestoiset, lähinnä vaihto-opiskelijoille suunnatut ohjelmat.
Runsas ja monipuolinen englanninkielisten opinto-ohjelmien tarjonta on osaltaan kasvattanut maamme vetovoimaa ulkomaisten opiskelijoiden keskuudessa. Suhteessa opiskelijapopulaatioon Suomi on EU:n kärkeä sekä lähtevien että saapuvien vaihto-opiskelijoiden määrissä mitaten.
Suomi on Euroopan ykkösmaa myös englanninkielisissä, tutkintoon johtavissa opinto-ohjelmissa, kun ohjelmatarjonta suhteutetaan maan kokoon. Englanninkieliset tutkintoon johtavat opinto-ohjelmat ovat edelleen harvinaisia Euroopan ei-englanninkielisten maiden korkeakouluissa. Kaikista tutkinto-ohjelmista niitä on neljä prosenttia ja vain prosentti kaikista opiskelijoista osallistuu niihin. Tiedot ilmenevät The Academic Cooperation Association ACA:n äskettäin julkaisemasta tutkimuksesta, johon osallistui 1600 korkeakoulua 19 Euroopan maasta.
Eurooppalaisten korkeakoulujen englanninkielisten opinto-ohjelmien opiskelijoista 60 prosenttia on ulkomaalaisia, joista suurin osa (39 %) on Euroopasta. Aasialaisopiskelijoita on toiseksi eniten (29 %) ja joka toinen heistä on Kiinasta. Kolmanneksi eniten on afrikkalaisia opiskelijoita (14 %).
Englanninkieliset opinto-ohjelmat kiinnostavat kuitenkin myös kotimaisia opiskelijoita, etenkin Suomessa, jossa peräti kolme viidestä opiskelijasta on suomalaisia.
Englanninkielisten tutkinto-ohjelmien avulla korkeakoulut haluavat ennen kaikkea lisätä ulkomaisten opiskelijoidensa määrää. Toiseksi tärkein syy on saada ohjelmiin kotimaisia opiskelijoita ja kyetä näin kouluttamaan omille työmarkkinoille korkeasti koulutettua ja hyvät kansainväliset taidot omaavaa työvoimaa.
Opinto-ohjelmien esittelyt sekä Study in Finland 2003–2004 -esite (pdf-muodossa) löytyvät CIMOn Discover Finland -verkkopalvelusta finland.cimo.fi > Studying > International programmes.
Luulaja
kosii Oulua allianssiin
Kirjastot
palvelevat remontin keskellä
Kasvatustieteiden
alumnit koolla tauon jälkeen


Massaspektrometrilaboratoriolle
uudet tilat
45.
lukuvuoden avajaiset
Häirintä
uuteen työturvallisuuslakiin
Puhkesiko
opetuksen virtuaalikupla?
Kahvilanpitoa
vai kansainvälistä markkinointia?
Arviointiryhmä:
FinELibin palvelut tunnetuiksi
Korkeakouluissamme
runsaasti kansainvälisiä opinto-ohjelmia
Rural
Studies -opintojen hakuaika menossa
Tulevaisuuden
elektroniikalle etsitään koordinoijaa
Haku
matkailun verkostoyliopistoon alkaa
Tietoa
Neuvosto-Viron tutkimuksesta


Suoritettuja
tutkintoja
Liikuntatiedotuksia
OYA
ry:n Syötemökki
Universitas-golf
taas elokuussa
Kokemuksia
Suksipartio Sujakasta
