etusivulle   PDF-versio   arkisto   allakka   yhteystiedot   materiaali 

Julkaisija: Viestintäpalvelut    

etusivulle |

Kirjastossa seikkailu helpottuu kämmentietokoneella

Kuva: Minna Peltola

 

Tenttikirjan voi nyt löytää yliopiston pääkirjastosta PDA-kämmentietokoneella. Myös eräät matkapuhelimet soveltuvat jo tässä vaiheessa palvelun käyttöön.


Oulun yliopiston pääkirjaston hyllysokkelikosta voi nyt löytää etsimänsä kirjan karttapohjaisesti kämmentietokoneen, kannettavan tietokoneen tai tiettyjen matkapuhelimien avulla. SmartLibrary-paikannusjärjestelmä hakee annettujen hakusanojen perusteella Oula-tietokannasta oikean hyllyn ja näyttää sen sijainnin käyttäjälle.

”SmartLibrary-palvelu auttaa varsinkin niitä, jotka eivät tunne pääkirjaston hyllyluokitusta”, kertoo yliopiston MediaTeam-tutkimusryhmän varajohtaja, dosentti Timo Ojala. Yliopiston kirjaston ja sähkö- ja tietotekniikan osaston kehittämä SmartLibrary julkistettiin viime viikolla.

Pääkirjaston ensimmäinen ja toinen kerros on nyt katettu langattomalla lähiverkolla, jota voi käyttää PDA-kämmentietokoneella ja kannettavilla tietokoneilla. Palvelu on ensimmäinen laatuaan koko maailmassa. ”Missään muualla maailmassa ei tiettävästi voi paikantaa Voyager-kirjastojärjestelmästä kirjoja PDA:lla tai kännykällä”, Ojala arvioi.

Kännykän tulee olla uudempi GPRS-matkapuhelin, joissa on XHTML-selain. Kämmenmikroissa ja kannettavissa tietokoneissa pitää olla WLAN-valmius.

”SmartLibrary-palvelun toimivuutta mitattiin käyttäjätestillä, jossa koekäyttäjät totesivat palvelun yksinkertaiseksi ja selkeäksi ja mahdollistavan vapaan liikkumisen”, Ojala selvittää.

”Jokainen testin mies ja 64 prosenttia naisista käyttäisi mieluummin karttapohjaista opastusta kuin perinteistä hyllyluokitusta. Niille, jotka tuntevat hyllyluokituksen, palvelusta ei ole olennaista hyötyä”, Ojala huomauttaa.

Laitteita lainaksi

Oulun yliopiston pääkirjastossa kirjoja on peräti 40 hyllykilometrin verran. Niteitä on 1,7 miljoonaa. Ensimmäisessä ja toisessa kerroksessa esillä olevat kokoelmat on jaettu 160 hyllyyn ja kirjaston hyllyluokituksen mukaisiin hyllyluokkiin.

Yhä useammalla opiskelijalla on mukanaan omia kannettavia tietokoneita, joilla voi kätevästi työskennellä eri ympäristöissä. Jos opiskelijalla ei ole itsellään sopivaa päätelaitetta, hän voi lainata sellaisen kirjaston palvelutiskiltä. ”Lainaksi annetaan niin PDA-laitteita, matkapuhelimia kuin WLAN-korttejakin”, kertoo ylikirjastonhoitaja Päivi Kytömäki.

”Opiskelijamäärien kasvaessa uudet työskentelymenetelmät ovat tervetulleita Oulun yliopistoon”, Kytömäki lisää.

Massamarkkinat vielä odottavat

SmartLibrary kuuluu laajempaan MediaTeamin kehittämään kokonaisuuteen, jonka muita osia ovat SmartRotuaari, SmartCampus ja SmartWare. SmartLibraryn karttapohjainen opastus perustuu käyttäjän dynaamiseen paikannukseen, joka tehdään Ekahau Oy -yrityksen kehittämällä paikannusteknologialla.

Avajaisissa mukana ollut Nokia Mobile Phonesin tuotekehittäjä Ilpo Niva toteaa, että paikannusjärjestelmien tulo massamarkkinoille riippuu paljolti maailmantalouden kehityksestä. ”Uusia, paikannusta mahdollistavia palveluja tulee kuitenkin koko ajan. Massatuotteeksi muuttumiseen ei mene enää kauan”, Niva arvioi.

Tulevaisuuden näkymässä esimerkiksi ostoskeskuksen asiakas voi löytää etsimänsä tuotteet vastaavalla tavalla, omalla kännykällään ”navigoimalla” ja saada kännykkäänsä myös mainoksia. (MP)


etusivulle |

tässä numerossa 09/03:

WLAN-verkon ensiaskeleita Linnanmaalla:
SmartLibrary avautuu kämmeneelle
Tohtoriopiskelija – paapottu vai unohdettu
Eurooppa-toimistosta työkalu yliopistolaisille

KasvotustenHallituksen päätöksiä

Yliopistouutisia

Kielikeskus järjesti palautepäivän: Hyvä kielitaito on osa ammattitaitoa
Linnanmaan kirjastoremontissa kaadetaan nyt seiniä
Tulevat opettajat osaavat taiteilun
Sähkö- ja tietotekniikan osastosta 100 tohtoria
Oululaistutkijan teos julkaistiin Yhdysvalloissa
Kesämatka Saksaan
Kirjasto tiedottaa: ScienceOnline-lehden neuvottelut kariutuivat
Call for research groups

Haettavia apurahojaAvoimia virkoja

Suoritettuja tutkintoja
Liikuntatiedotuksia
Uudet dosentit
OYA ry:n Syötemökki


Myönnettyjä apurahojaHenkilöuutisia