Tutkimuseettinen neuvottelukunta asetettu
Opetusministeriö on asettanut tutkimuseettisen neuvottelukunnan kolmivuotiskaudeksi
1.2.2004–31.1.2007. Neuvottelukunnan puheenjohtajaksi tulee kansleri
Eero Vuorio (molekyylibiologia) Turun yliopistosta ja varapuheenjohtajaksi
professori Jaana Hallamaa (teologia) Helsingin yliopistosta.
Neuvottelukunnan jäseniksi nimettiin professori Katie Eriksson (hoitotiede), Åbo
Akademi, teknologia-asiantuntija Merja Hiltunen (lääketiede),
Tekes, professori Liisi Huhtala (kirjallisuustiede), Oulun yliopisto, professori
Juha Karhu (oikeustiede), Lapin yliopisto, johtaja Paavo Löppönen (yhteiskuntatieteet), Suomen Akatemia, tutkimuspäällikkö Sinimaaria
Ranki (kauppatiede), Helia, professori Ari Salminen (julkishallinto), Vaasan
yliopisto ja laboratorion johtaja Terttu Vartiainen (ympäristökemia),
Kansanterveyslaitos. Neuvottelukunnan pääsihteerinä jatkaa
oikeustieteen lisensiaatti Salla Lötjönen.
Tutkimuseettisestä neuvottelukunnasta annetun asetuksen mukaan neuvottelukunnassa
tulee olla edustettuina tutkimusetiikan kannalta tärkeimmät tieteenalat
sekä keskeiset tutkimusetiikasta vastaavat viranomaiset. Tutkimuseettinen
neuvottelukunta perustettiin vuonna 1991 käsittelemään tieteelliseen
tutkimukseen liittyviä eettisiä kysymyksiä ja edistämään
tutkimusetiikkaa.
|