Kieppi kokoaa lääketieteen tietämyksen yksien seinien sisälle Hallitus hyväksyi yliopistolle uuden viestintäohjelman
Shanghain yliopisto rankkasi Oulunkin maailman 500 parhaan yliopiston joukkoon Rehtorit päättivät tutkimusasemien kehittämisestä Perustutkintojen määrä tasaisessa kasvussa Yliopisto kannustaa savuttomuuteen Yliopistokeskus levitti varjonsa Kajaanissa Campus Futurus muutti TOL:lle Harald-lunni selvisi hengissä myös eläinmuseosta Tutkimusrahaa laadukkaille hankkeille Palkkoihin yleiskorotus ja järjestelyvara Työterveyshuoltoon vain vähäisiä muutoksia Opiskelijavalintoja kevennetään Yliopistoharjoittelu tänään Väitöskirjapaikka tutkijalle Vetovoiman testausta PESTI-tapahtumassa Informaatiokeskus vahvistamaan rakentamisteknologian osaamista Sisätautien klinikalle Vuoden opetustekopalkinto Linnanmaalle yli 370 fysiikan tutkijaa Tutkimuseettinen neuvottelukunta asetettu Tavoitteena sisältöjä ja yrittäjyyttä Sisäinen puhelinluettelo tilattavissa WomenIT:lla toiminnan kevät Risto Niemisestä Vuoden Professori Kirjastojen yhdistäminen jatkuu Tietokantaopetus kevät 2004 Yhteistoimintaneuvosto 2004–2006 Oulun Yliopistoseura ry:n omistamassa Eero-osakkeessa on vapaita viikkoja keväthangille! Puhakka jatkaa Tieteentekijöiden liitossa Salo johtaa ylioppilaskuntaa OYA ry:n Syötemökin kevättalvi 2004 Kiitos! Kiitos! Tietojenkäsittelytieteiden laitoksen tutkijoille apurahoja Outokumpu jakoi apurahoja Tekniikan edistämissäätiö TES Suomalainen Tiedeakatemia SUOMEN KULTTUURIRAHASTON POHJOIS-SAVON RAHASTON APURAHAT Nordtek-stipendit Scandinavia-Japan Sasakawa Foundationin apurahat Tieni-seminaari Tasa-arvotyö organisaatiossa Savuton yliopisto -kampanjan lähtölaukaus Linnanmaalla Faculty of Medicine Science Day Vieraat sotilaat Biocenter Oulu Graduate School Advanced Course Avoimia virkoja: Biokemian laitos Avoimia virkoja ja toimia: KORKEAKOULUJEN ARVIOINTINEUVOSTO Avoimia virkoja ja toimia: Neurotieteen tutkimuskeskus Suoritettuja tutkintoja Liikuntatiedotuksia Uudet dosentit
Sydämelliset kiitokset merkkipäiväni muistamisesta.
Terho Reinikka