uusin numero | PDF-versio | arkisto | allakka | yhteystiedot

Tietopisto 1/2004

Oulun yliopistoväen nettilehti

etusivulle |

Kieppi kokoaa lääketieteen tietämyksen yksien seinien sisälle
Hallitus hyväksyi yliopistolle uuden viestintäohjelman

 

KasvotustenHallituksen päätöksiä

Yliopistouutisia

Shanghain yliopisto rankkasi Oulunkin maailman 500 parhaan yliopiston joukkoon
Rehtorit päättivät tutkimusasemien kehittämisestä
Perustutkintojen määrä tasaisessa kasvussa
Yliopisto kannustaa savuttomuuteen
Yliopistokeskus levitti varjonsa Kajaanissa
Campus Futurus muutti TOL:lle
Harald-lunni selvisi hengissä myös eläinmuseosta
Tutkimusrahaa laadukkaille hankkeille
Palkkoihin yleiskorotus ja järjestelyvara
Työterveyshuoltoon vain vähäisiä muutoksia
Opiskelijavalintoja kevennetään
Yliopistoharjoittelu tänään
Väitöskirjapaikka tutkijalle
Vetovoiman testausta PESTI-tapahtumassa
Informaatiokeskus vahvistamaan rakentamisteknologian osaamista
Sisätautien klinikalle Vuoden opetustekopalkinto
Linnanmaalle yli 370 fysiikan tutkijaa
Tutkimuseettinen neuvottelukunta asetettu
Tavoitteena sisältöjä ja yrittäjyyttä
Sisäinen puhelinluettelo tilattavissa
WomenIT:lla toiminnan kevät
Risto Niemisestä Vuoden Professori
Kirjastojen yhdistäminen jatkuu
Tietokantaopetus kevät 2004
Yhteistoimintaneuvosto 2004–2006
Oulun Yliopistoseura ry:n omistamassa Eero-osakkeessa on vapaita viikkoja keväthangille!
Puhakka jatkaa Tieteentekijöiden liitossa
Salo johtaa ylioppilaskuntaa
OYA ry:n Syötemökin kevättalvi 2004
Kiitos!
Kiitos!
Tietojenkäsittelytieteiden laitoksen tutkijoille apurahoja
Outokumpu jakoi apurahoja
Tekniikan edistämissäätiö TES
Suomalainen Tiedeakatemia
SUOMEN KULTTUURIRAHASTON POHJOIS-SAVON RAHASTON APURAHAT
Nordtek-stipendit
Scandinavia-Japan Sasakawa Foundationin apurahat
Tieni-seminaari
Tasa-arvotyö organisaatiossa
Savuton yliopisto -kampanjan lähtölaukaus Linnanmaalla
Faculty of Medicine Science Day
Vieraat sotilaat
Biocenter Oulu Graduate School Advanced Course
Avoimia virkoja: Biokemian laitos
Avoimia virkoja ja toimia: KORKEAKOULUJEN ARVIOINTINEUVOSTO
Avoimia virkoja ja toimia: Neurotieteen tutkimuskeskus
Suoritettuja tutkintoja
Liikuntatiedotuksia
Uudet dosentit

 

 

Tieni-seminaari

31.1.2004 klo 9–15
Linnanmaa, Raahensali (L10)

Tietojenkäsittelytieteiden laitoksen (TOL) järjestämä seminaari peruskoulun ja toisen asteen oppilaitosten opettajille. Seminaarissa käsitellään tietoteollisuutta monipuolisesti puhujien alustusten johdattamina. Yritysten edustajien puheenvuorojen lisäksi seminaarissa käydään läpi esimerkkejä siitä, kuinka kouluissa on integroitu tietotekniikan ja tietojenkäsittelyn opetusta muuhun opetukseen ja ylimääräisiä yliopistokursseja lukioiden opetussuunnitelmiin.

Seminaari on opettajille maksuton. Lisätietoja.

Ohjelma

9.00–9.30 Seminaarin avaus
Kirjailijan haasteet ja luovuutta tukeva tietotekniikka
Kirjailija Eppu Nuotio

9.30–10.00 Mobiilijärjestelmät kouluissa hyötykäyttöön
Tuotepäällikkö Jarmo Rintamäki, Nokia Oyj

10.00–10.30 Verkko- ja pelikulttuuri
Assistentti Pekko Koskinen, TOL, Nukun Sanataidekoulun opettaja

10.30–11.00 Monipuolinen koulutusrakenne teknologiayrityksen vahvuutena
Tuotevastaava Juha Tenhunen, Medici Data Oy

11.00–11.30 Tietotyön muuttuvat mahdollisuudet
Toimitusjohtaja Veikko Seppänen, Softbit Oy

12.30–13.15 Kokemuksia yliopisto-opintojen integroimisesta toisen asteen oppilaitoksiin
Projektipäällikkö Aaro Mäntyniemi, Kuusamon ammatti-instituutti ja suunnittelija Niina Oikarinen, Oulun yliopisto, kasvatustieteiden tiedekunta, koulutusteknologian tutkimusyksikkö

13.15–14.00 Paneelikeskustelu: Tietojenkäsittelytieteiden opiskelu sekä tieto- ja viestintätekniikka opetuskäytössä: opiskelijoiden ja opettajien kokemuksia käytännöstä
Haapaveden lukio, Karjasillan lukio, Kuusamon ammatti-insituutti, TOL

14.00–14.45 Techno-kisan palkintojenjakotilaisuus
Tuomariston puheenjohtaja, professori Jouni Similä, TOL

etusivulle |