| uusin numero | PDF-versio | arkisto | allakka | yhteystiedot | |||
Tietopisto 1/2004Oulun yliopistoväen nettilehti |
|||
Yliopistouutisia
|
|||
Avoimia virkoja ja toimiaKORKEAKOULUJEN ARVIOINTINEUVOSTONtehtävänä on avustaa yliopistoja, ammattikorkeakouluja ja opetusministeriötä arviointia koskevissa asioissa, järjestää yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen toimintaan sekä korkeakoulupolitiikkaan liittyviä arviointeja ja huolehtia arviointia koskevasta kansainvälisestä yhteistyöstä. Arviointineuvosto toimii opetusministeriön yhteydessä. Arviointineuvostossa käsiteltävien asioiden valmistelua ja toimeenpanoa varten on sihteeristö, jossa on haettavana seuraavat virkasuhteet: PÄÄSIHTEERIKyseessä on määräaikainen virkasuhde, joka kestää enintään 29.2.2008 saakka. Virkasuhde pyritään täyttämään 1.3.2004 lukien. Virka on sijoitettu ministeriön palkkausjärjestelmässä vaativuusryhmään 12 (tehtäväkohtainen palkanosa 3 620 euroa/kk). Lisäksi maksetaan henkilökohtaiseen työsuoritukseen perustuvaa palkanosaa enintään 50 % tehtäväkohtaisesta palkanosasta. Uuteen palkkausjärjestelmään siirrytään vaiheittain vuosien 2003–2007 aikana. Pääsihteerin tehtävänä on johtaa sihteeristön toimintaa. Pääsihteeriksi nimitettävältä vaaditaan tohtorin tutkinto sekä suomen kielen erinomainen suullinen ja kirjallinen taito ja ruotsin kielen tyydyttävä suullinen ja kirjallinen taito. Tehtävän menestyksellinen hoitaminen edellyttää perehtyneisyyttä korkeakoulujen arviointitehtäviin ja alan kansainväliseen kehitykseen, korkeakoululaitoksen ja koulutuspolitiikan hyvää tuntemusta, johtamis- ja yhteistyökykyä, kykyä kehittää arviointineuvoston toimintaa sekä hyvää englannin kielen suullista ja kirjallista taitoa. Lisätietoja antavat ylijohtaja Arvo Jäppinen, puh. (09) 160 77220 opetusministeriöstä sekä arviointineuvoston puheenjohtaja professori Ossi V. Lindqvist, puh (017) 163 120 sekä varapuheenjohtaja rehtori Mauri Panhelainen, puh. (014) 444 6601. SUUNNITTELIJAKyseessä on määräaikainen virkasuhde, joka kestää enintään 29.2.2008 saakka. Virkasuhde pyritään täyttämään 1.3.2004 lukien. Virka on sijoitettu ministeriön palkkausjärjestelmässä vaativuusryhmään 10 (tehtäväkohtainen palkanosa 2 875 euroa/kk). Lisäksi maksetaan henkilökohtaiseen työsuoritukseen perustuvaa palkanosaa enintään 50 % tehtäväkohtaisesta palkanosasta. Uuteen palkkausjärjestelmään siirrytään vaiheittain vuosien 2003–2007 aikana. Suunnittelijan tehtäviin kuuluu ammattikorkeakouluja koskevan arviointitoiminnan koordinointi, suunnittelu sekä niitä koskevien päätösten valmistelu ja osin arviointitoiminnan toimeenpano. Lisäksi tehtäviin kuuluu tuottaa ammattikorkeakouluja koskevaa arviointitietoa. Kelpoisuusvaatimuksena on korkeakoulututkinto sekä suomen kielen erinomainen suullinen ja kirjallinen taito ja ruotsin kielen tyydyttävä suullinen ja kirjallinen taito. Tehtävän menestyksellinen hoitaminen edellyttää käytännössä ylempää korkeakoulututkintoa, hallinnollista kokemusta, ammattikorkeakoulujen ja korkeakoululaitoksen hyvää tuntemusta, perehtyneisyyttä korkeakoulujen arviointitehtäviin ja koulutuspolitiikkaan sekä hyvää englannin kielen suullista ja kirjallista taitoa. Muu kielitaito katsotaan eduksi. Lisätietoja virkasuhteesta antavat arviointineuvoston puheenjohtaja professori Ossi V. Lindqvist puh (017) 163 120, varapuheenjohtaja rehtori Mauri Panhelainen puh (014) 444 6601 ja pääsihteeri Tapio Huttula puh. (09) 160 76912 tai 0400 529 161. SUUNNITTELIJAKyseessä on määräaikainen virkasuhde, joka kestää enintään 29.2.2008 saakka. Virkasuhde pyritään täyttämään 1.3.2004 lukien. Virka on sijoitettu ministeriön palkkausjärjestelmässä vaativuusryhmään 10 (tehtäväkohtainen palkanosa 2 875 euroa/kk). Lisäksi maksetaan henkilökohtaiseen työsuoritukseen perustuvaa palkanosaa enintään 50 % tehtäväkohtaisesta palkanosasta. Uuteen palkkausjärjestelmään siirrytään vaiheittain vuosien 2003–2007 aikana. Suunnittelijan tehtäviin kuuluu yliopistoja koskevan arviointitoiminnan koordinointi, suunnittelu sekä niitä koskevien päätösten valmistelu ja osin arviointitoiminnan toimeenpano. Lisäksi tehtäviin kuuluu tuottaa yliopistoja koskevaa arviointitietoa. Kelpoisuusvaatimuksena on korkeakoulututkinto sekä suomen kielen erinomainen suullinen ja kirjallinen taito ja ruotsin kielen tyydyttävä suullinen ja kirjallinen taito. Tehtävän menestyksellinen hoitaminen edellyttää käytännössä ylempää korkeakoulututkintoa, hallinnollista kokemusta, yliopistojen ja korkeakoululaitoksen hyvää tuntemusta, perehtyneisyyttä korkeakoulujen arviointitehtäviin ja koulutuspolitiikkaan sekä hyvää englannin kielen suullista ja kirjallista taitoa. Muu kielitaito katsotaan eduksi. Lisätietoja virkasuhteesta antavat arviointineuvoston puheenjohtaja professori Ossi V. Lindqvist puh (017) 163 120, varapuheenjohtaja rehtori Mauri Panhelainen puh (014) 444 6601 ja pääsihteeri Tapio Huttula puh. (09) 160 76912 tai 0400 529 161. SUUNNITTELIJAKyseessä on määräaikainen virkasuhde, joka kestää enintään 29.2.2008 saakka. Virkasuhde pyritään täyttämään 1.3.2004 lukien. Virka on sijoitettu ministeriön palkkausjärjestelmässä vaativuusryhmään 9 (tehtäväkohtainen palkanosa 2 525 euroa/kk). Lisäksi maksetaan henkilökohtaiseen työsuoritukseen perustuvaa palkanosaa enintään 50 % tehtäväkohtaisesta palkanosasta. Uuteen palkkausjärjestelmään siirrytään vaiheittain vuosien 2003–2007 aikana. Suunnittelijan tehtävänä on yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen erikoistumisopintojen arviointien toimeenpano ja rekisteriin hyväksymistä koskevien päätösten valmistelu. Suunnittelija toimii pedagogisena arvioitsijana, erikoistumisopintolautakunnan esittelijänä ja sihteerinä. Kelpoisuusvaatimuksena on korkeakoulututkinto sekä suomen kielen erinomainen suullinen ja kirjallinen taito ja ruotsin kielen tyydyttävä suullinen ja kirjallinen taito. Tehtävän menestyksellinen hoitaminen edellyttää perehtyneisyyttä korkeakoulujen arviointitehtäviin ja pedagogiikkaan, korkeakoululaitoksen, koulutuspolitiikan ja korkeakoulujen täydennyskoulutuksen hyvää tuntemusta sekä englannin kielen suullista ja kirjallista taitoa. Muu kielitaito katsotaan eduksi. Lisätietoja virkasuhteesta antavat arviointineuvoston puheenjohtaja professori Ossi V. Lindqvist puh (017) 163 120 ja pääsihteeri Tapio Huttula puh. (09) 160 76912 tai 0400 529 161. SUUNNITTELIJAKyseessä on määräaikainen virkasuhde, joka kestää enintään 31.12.2007 saakka. Virkasuhde pyritään täyttämään 1.3.2004 lukien. Virka on sijoitettu ministeriön palkkausjärjestelmässä vaativuusryhmään 8 (tehtäväkohtainen palkanosa 2 255 euroa/kk). Lisäksi maksetaan henkilökohtaiseen työsuoritukseen perustuvaa palkanosaa enintään 50 % tehtäväkohtaisesta palkanosasta. Uuteen palkkausjärjestelmään siirrytään vaiheittain vuosien 2003–2007 aikana. Suunnittelija toimii arviointineuvoston sihteerinä, jonka tehtävänä on vastata yhdessä pääsihteerin kanssa arviointineuvoston päätettäväksi tulevien asioiden valmistelusta ja toimeenpanosta sekä neuvoston sisäiseen hallintoon, budjetointiin ja toiminnan kehittämiseen liittyvistä tehtävistä. Sihteeri vastaa myös neuvoston yleisestä tiedotuksesta ja kansainvälisestä tiedonvaihdosta, koordinoi arviointineuvoston oman laadunvarmistusjärjestelmän kehittämisestä sekä osallistuu muihin arviointineuvoston hankkeiden valmistelutehtäviin. Kelpoisuusvaatimuksena on korkeakoulututkinto sekä suomen kielen erinomainen suullinen ja kirjallinen taito ja ruotsin kielen tyydyttävä suullinen ja kirjallinen taito. Tehtävän menestyksellinen hoitaminen edellyttää hallinnollista kokemusta, korkeakoululaitoksen tuntemusta, perehtyneisyyttä korkeakoulujen arviointitehtäviin sekä hyvää englannin kielen suullista ja kirjallista taitoa. Perehtyneisyys laatutyöhön sekä muu kielitaito katsotaan hakijalle eduksi. Lisätietoja virkasuhteesta antavat arviointineuvoston puheenjohtaja professori Ossi V. Lindqvist puh (017) 163 120 ja pääsihteeri Tapio Huttula puh. (09) 160 76912 tai 0400 529 161. Opetusministeriölle osoitetut hakemukset nimikirjanotteineen tai todistusjäljennöksineen pyydetään toimittamaan opetusministeriön kirjaamoon Meritullinkatu 10, 00170 Helsinki, viimeistään 9.2.2004 virka-ajan päättymiseen (klo 16.15) mennessä. Hakemukset voi toimittaa myös sähköisesti osoitteeseen opmkirjaamo@minedu.fi. Hakemuksia ei palauteta. |
|||