Väitöstilaisuus Oulun yliopistossa

 

Väittelijä
Filosofian maisteri Pasi Pulkkinen

Tiedekunta ja laitos
Lääketieteellinen tiedekunta, biolääketieteen laitos, lääketieteen tekniikka

Oppiaine
Lääketieteen tekniikka

Väitöstilaisuus
6.2.2009 klo 12.00

Väitöstilaisuuden paikka
Anatomian luentosali A101, lääketieteellinen tiedekunta, Oulun yliopisto

Aihe
Radiographical assessment of hip fragility

Vastaväittäjä
Professori Hannu Aro, Turun yliopisto

Kustos
Professori Timo Jämsä

Väitöskirja

---

Uutta tietoa osteoporoottisen lonkkamurtumariskin arviointiin – nykyinen diagnostinen menetelmä riittämätön

Pienienergiset reisiluun yläosan murtumat, ns. osteoporoottiset lonkkamurtumat, ovat lisääntyneet huolestuttavasti viime vuosina etenkin länsimaisissa hyvinvointivaltioissa. Niiden lukumäärän on ennustettu edelleen lisääntyvän tulevaisuudessa väestön ikääntyessä. Suomessa tapahtuu vuosittain yli 7000 lonkkamurtumaa, joiden hoidosta aiheutuvat kustannukset ovat lähes 150 miljoona euroa/vuosi. Lonkkamurtuma johtaa valitettavan usein pitkäaikaiseen vuodelepoon ja toimintakyvyn alenemiseen. Lisäksi lonkkamurtumien aiheuttamiin komplikaatiohin liittyy suuri kuolleisuus.

Murtumariskin arviointi perustuu nykyisin luun tiheyden mittauksiin ns. DXA-laitteella. Tämä on kuitenkin kustannustehoton ja epäherkkä menetelmä, eikä yksin riitä yksilöllisen murtumariskin arviointiin. Viimeaikaiset tutkimukset ovat osoittaneet, että selvästi yli puolet kaikista murtumista tapahtuu henkilöille, joilla ei todeta luun tiheyden merkittävää alenemaa, luukatoa eli osteoporoosia. Uusia menetelmiä tarvitaan siksi kipeästi, jotta riskihenkilöt voidaan tunnistaa ja ennaltaehkäisevät toimenpiteet kohdistaa niihin, joilla on suurin riski saada lonkkamurtuma.

Väitöskirjatutkimuksessa on selvitetty eri lonkkamurtumatyyppien rakenteellisia riskitekijöitä sekä kehitetty tämän perusteella menetelmää yksilöllisen lonkkamurtumariskin arviointiin. Menetelmä perustuu lantion alueen röntgenkuvasta tehtävään kuva-analyysiin, joka käsittää sekä luun rakenteen että tiheyden arvioinnin.

Tutkimus osoitti, että eri lonkkamurtumatyypeillä on erilaiset riskitekijät. Murtumatyyppien luokittelua käytetään tällä hetkellä lonkkamurtumien hoidossa, mutta ei murtumariskin ja ennaltaehkäisevän hoidon tarpeen arvioinnissa. Tutkimuksessa todettiin, että luun tiheyden mittaus kykenee ennustamaan vain reisiluun ison sarvennoisen eli trokantterialueen murtumat. Sen sijaan luun rakenteelliset tekijät ovat merkittävämpiä reisiluun kaulan murtumariskiä arvioitaessa. Nykyisen diagnostisen käytännön perusteella terveiksi todetuilla henkilöillä voi siis edelleen olla merkittävä reisiluun kaulan murtumariski. Tutkimuksen perusteella näyttää ilmeiseltä, että nämä riskipotilaat voitaisiin tunnistaa työssä kehitetyn menetelmän avulla. Lisäksi tutkimus antaa viitteitä siitä, että uutta menetelmää voidaan soveltaa tulevaisuudessa terveyskeskustasolla tehtävään lonkkamurtumariskin arviointiin ja riskiryhmien seulontaan.