Väittelijä
Filosofian lisensiaatti Matti Salo

Nykyinen työpaikka
Oulun yliopisto, historian laitos, puh. (08) 553 3339

Tiedekunta ja laitos
Humanistinen tiedekunta,
historian laitos, puh. (08) 553 3313

Aika ja paikka
15.11.2003 klo 12
Linnanmaa, Kajaaninsali (L6)

Aihe
Pohjoinen alma mater. Oulun yliopisto osana korkeakoululaitosta ja yhteiskuntaa perustamisvaiheista vuoteen 2000.

Vastaväittäjä
Dosentti Arto Nevala, Joensuun yliopisto

Kustos
Professori Jouko Vahtola

Oulun yliopisto on ollut yhteiskunnalle hyvä sijoitus

Oulun yliopiston perustamista on pidetty yhtenä menestyksellisimmistä aluepoliittisista toimenpiteistä Suomessa. Yliopiston kehityksestä ja väitteen todenperäisyydestä ei ole kuitenkaan ollut käytettävissä kokonaisvaltaista tutkimusta. Tämä väitöstutkimus antaa tietoa yliopiston kasvusta maan toiseksi suurimmaksi yliopistoksi ja merkityksestä niin Pohjois-Suomen kuin koko maan kannalta – ensimmäiseen alueelliseen yliopistoon asetetuista toiveista ja niiden toteutumisesta. Suomen ja Skandinavian historian alaan kuuluva väitöskirja tarkastelee yliopiston ja sen koulutusalojen kasvua osana suomalaista korkeakoululaitosta, kehitykseen vaikuttaneita korkeakoulupoliittisia tekijöitä sekä yliopiston vaikuttavuutta. Vertailukohteina ovat maan muut yliopistot sekä Ruotsin ja Norjan pohjoiset yliopistot.

Vaikuttavuutta tarkastellaan erityisesti akateemisten työmarkkinoiden näkökulmasta väestönlaskennoista ja työnvälitystilastoista kootun laajan tilastomateriaalin avulla. Yliopistoa tarkastellaan lisäksi tutkimusinstituutiona. Kirjassa luodaan synteesi kansainvälisesti merkittävästä Oulun teknologiailmiöstä ja yliopiston osuudesta siinä. Tutkimus antaa runsaasti tietoa koko korkeakoululaitoksen kehityspiirteistä viime vuosikymmeninä. Akateemisten koulutusalojen suunniteltua ja todellista kehitystä sekä työmarkkinoiden tasapainoa ei ole aiemmin tutkittu yhtä tarkasti ja yhtä kattavan lähteistön pohjalta.

Oulun yliopisto oli lähtökohdiltaan pohjoisen porvarillisen sivistyneistön ja maalaisliiton hanke, mutta perustaminen sai ratkaisevaa tukea useiden puolueiden valtakunnan tason vaikuttajilta. Vanhojen korkeakoulujen näkökulmasta uusi yliopisto oli epäilyttävän poliittisen suhteen seurauksena syntynyt äpärälapsi. Perustamisen motiivina oli alueen taloudellinen kehittäminen mutta myös yhteiskunnallisten palveluiden parantaminen. Yliopistosta tulikin lähtökohtaisesti luonnontieteellis-teknillinen. Ns. ihmistieteet tulivat mukaan vasta 1960-luvun puolivälissä ulkopuolisen painostuksen tuloksena.

Yliopiston kehittäminen alkoi voimaperäisesti, mutta 1960-luvun alkupuolella kasvoivat nopeammin uudet Jyväskylän ja Tampereen korkeakoulut. Korkeakoulupolitiikka perustui tässä vaiheessa pitkälti poliittiseen ja korkeakoulukohtaiseen edunvalvontaan, joten poliittisilla suhteilla ja alueellisella aktiivisuudella oli suuri merkitys. Tilanne muuttui 1960-luvun lopulla korkeakoululaitoksen kehittämislain ja sitä seuranneen suunnitelmallisen korkeakoulupolitiikan myötä. Oulun yliopisto hyötyi uudesta vaiheesta, sillä voimakasta kasvua ohjattiin uusiin korkeakouluihin ja luonnontieteellis-teknillisille aloille. Se oli eräänlainen kehittämisen ykköskohde 1970-luvulle saakka, jonka jälkeen kasvoivat nopeimmin alueellistamisen toisen vaiheen uudet korkeakoulut. Yliopiston poliittinen kannatuspohja laajeni, kun se osoittautui onnistuneeksi ratkaisuksi Pohjois-Suomen kaikkien väestöryhmien kannalta.

Yliopiston ansiosta Pohjois-Suomen ”akateeminen tyhjiö” alkoi täyttyä 1970-luvun kuluessa. Pahin opettaja-, insinööri- ja lääkäripula helpotti. Tutkimustoiminnan täysipainoistuminen kesti kauemmin, mutta 1980-luvulle tultaessa yliopisto oli monilla aloilla myös korkeatasoinen tutkimusinstituutio. Yliopiston merkittävin vaikutus elinkeinoelämän hyväksi ei tullut perinteisten elinkeinoalojen kehittämisen kautta, kuten alun perin oli ajateltu, vaan useiden tekijöiden vaikutuksesta uuden korkean teknologian teollisuuden kasvuna. Yliopisto koulutti alalle osaavaa työvoimaa mutta loi myös kaikkinensa elinkeinoelämälle hyvää toimintaympäristöä. Yliopiston kehitystä ja vaikuttavuutta auttoivat laaja-alaisuus, sopiva sijainti, alueellisen yhteistyön toimivuus sekä valtiovallan voimakas sitoutuminen.

1980-luvun lopulla alkaneen uuden, tulosohjaukseen ja korkeaan teknologiaan painottuneen, korkeakoulu- ja tiedepolitiikan kaudella yliopiston painopiste siirtyi entistä enemmän teknologiayliopiston suuntaan. Akateemisen työvoiman tarpeen täyttäjänä yliopiston toiminta oli pääpiirteissään tarkoituksenmukaista, mutta koulutusalojen välillä oli selviä toiminnallisia eroja. Yliopisto profiloitui suurten yliopistojen joukossa korkeatasoiseksi kouluttajaksi mutta täytti toimintaympäristönsä ja alueellisen tehtävänsä huomioon ottaen hyvin paikkansa myös kansallisessa tutkimusjärjestelmässä.

Pohjoismaisesti vertaillen yliopiston asema kansallisessa korkeakoululaitoksessa on ollut vahva ja sen merkitys suuri pohjoisen väestökadon patoamisessa. Toisaalta se on muiden yliopistojen tapaan edistänyt alueen sisäistä polarisaatiokehitystä. Yliopiston monitieteisyyttä ei myöskään ole pystytty hyödyntämään aivan toivotulla tavalla. Samoin yliopiston merkitys yhteiskunnallisena keskustelijana ja kulttuuri-instituutiona on jäänyt eri koulutusalojen toisistaan poikenneiden kehittämismahdollisuuksien vuoksi vaillinaiseksi. Yliopistolla on joka tapauksessa ollut muitten pohjoisten yliopistojen tapaan suuri merkitys alueellisen itsetunnon ja identiteetin rakentajana.

Korkeakoulupolitiikassa on kiistelty siitä, oliko korkeakoululaitoksen alueellistaminen välttämätön prosessi koulutuksellisen tasa-arvon saavuttamiseksi vai hajottiko se pienen maan tutkimusresurssit liiaksi ja hidasti teknologista kehitystä. Oulun yliopisto on osoittautunut tarkoituksenmukaiseksi ratkaisuksi molemmista päänäkökulmista