Miten minusta tulee tohtori

Väittelyyn liittyviä muodollisuuksia ja perinteitä

Kirjoittanut professori (emer.) Seppo Lakovaara

Oulun yliopisto

 

Aluksi

Hyvä väittelijä!

Näyttää siltä, että olet jo melkein yltänyt suorituksillasi korkeimpaan akateemiseen tutkintoon eli tohtorin tutkintoon, ja samalla olet päättämässä akateemiset opintosi ja siirtymässä tiedeyhteisön täysivaltaiseksi jäseneksi. Jäljellä on vielä väitöstilaisuus kaikkine perinteineen ja muodollisuuksineen, joista sinun on selvittävä kaikella kunnialla ollaksesi oikea tohtori.

Seuraavassa tuon esille muutamia muodollisia yksityiskohtia, jotka liittyvät akateemiseen väitöstilaisuuteen jättäen pois väitöskirjan painattamiseen liittyvät yksityiskohdat, jotka ovat julkaisijan sääntöjen mukaisia. Keskityn seuraavassa siis vain itse väitöstilaisuuteen ja sitä seuraaviin muihin tapahtumiin perinnemielessä.

Väittelijä ja vastaväittäjä

Tavallisesti tohtorinväitöstilaisuudessa on yksi vastaväittäjä, mutta varsin usein, erityisesti teknillisessä tiedekunnassa ja joskus myös luonnontieteellisessä tiedekunnassa, vastaväittäjiä on kaksi. Seuraavassa puhun pääasiassa yhdestä vastaväittäjästä. Kun vastaväittäjiä on kaksi, koskee tässä esitetty heitä molempia.

Väittelijä on käytännössä koko ajan vastaväittäjänsä isäntä tai emäntä eli hänen velvollisuutensa on huolehtia monista käytännön asioista hyvissä ajoin ennen väitöstilaisuutta.

Väittelijän on syytä luovuttaa väitöskirjansa käsikirjoitus vastaväittäjälle ensitutustumista varten heti, kun se on valmistunut. Yleensä väitöskirjan painatus jää niin viime hetkiin, ettei vastaväittäjä enää ehdi tutustua valmiiseen kirjaan kuin pääkohdin.

Väitöspäivän sopiminen on eräs tärkeimmistä toimenpiteistä, sillä vastaväittäjän on syytä tietää väitöstilaisuuden aikataulu tavallisesti jo kuukausia ennen itse väitöstä. Väitöspäivään vaikuttavat myös kustoksen eli väitöstilaisuuden valvojan ja puheenjohtajan aikataulu ja väitöskirjan painatuksen aikataulu.

Väitösasusta on myös syytä neuvotella vastaväittäjän ja kustoksen kanssa.

Väitössalin varaaminen on niin ikään väittelijän tehtävä kahvitus- ja karonkkatiloista puhumattakaan.

Useimmiten vastaväittäjä ei asu väitöspaikkakunnalla. Näin väittelijän on varattava huone, jossa vastaväittäjä voi vaihtaa vaatteita ja yöpyä. Jos joudutaan turvautumaan hotelliin, on syytä selvittää, mitä hotelleja yliopisto käyttää tähän tarkoitukseen, eli mitkä ovat ne hotellit, joiden kanssa yliopistolla on majoitussopimus.

Väittelijän tehtäviin kuuluu myös vastaväittäjän matkan järjestäminen paikanvarauksineen ja matkalippujen lähettämisineen, jollei toisin sovita.

Pukeutuminen väitöstilaisuuteen

Miesten akateeminen juhlapuku on frakki ja naisten nilkkapituinen musta leninki. Väittelevän naisen pukeutuminen väitöstilaisuuteen poikkeaa tästä perinteisestä juhlapukusäännöstä siten, että käytännön syistä nainen pukeutuu mustaan (tummaan) vierailupukuun eli siis ns. polvipituiseen pukuun. Puvun kanssa voi käyttää pieniä koruja, jotka eivät kuitenkaan saa olla hallitsevia.

Miehen puku on ensisijaisesti frakki mustin liivein ja toissijaisesti tumma puku. Kummassakaan asussa ei saa olla rintataskuliinaa. Myöskään kunnia- tai ansiomerkkejä ei väitöstilaisuudessa käytetä. Kaikkien väitöstilaisuuteen aktiivisesti osallistuvien miesten asun on oltava yhtenäinen eli joko frakki mustin liivein tai tumma puku.

Kustoksena tai vastaväittäjänä toimivan naisen puku noudattaa yleistä linjaa siten, että sovittaessa asuksi juhlapuku nainen käyttää mustaa (tummaa) nilkkapituista pukua ja sovittaessa asuksi tumma puku nainen käyttää mustaa polvipituista vierailupukua. Hallitsevia koruja ei käytetä.

Sekä väitöstilaisuuden kustos että vastaväittäjä käyttävät tohtorin hattua siten, että tilaisuuteen saavuttaessa hattu on oikeassa kädessä lantion tasolla lyyran osoittaessa eteenpäin.

Väitöstilaisuudessa kustos asettaa hattunsa oikealle puolelleen pöydälle siten, että lyyra osoittaa yleisöön päin. Samoin tekee vastaväittäjä.

Väitöstilaisuudesta poistuttaessa tohtorin hattu on kädessä samalla tavoin kuin tilaisuuteen saavuttaessa.

Väitöstilaisuus

Valmistautuminen

Väitöstilaisuus on tapahtuma, joka säilyy väittelijän muistissa koko loppuelämän. Väitöstä edeltävä päivä ja väitöspäivä ovat ankaraa jännitystilaa väittelijälle. Tuskin kukaan voi jännitystään välttää, sillä siksi suuri tapahtuma on edessä.

Toisaalta jännitys on luonnollista ja oikeutettua. Vain sitä tietä voidaan päästä parhaaseen lopputulokseen. Olen opettanut yliopistoissa yli 40 vuotta, mutta katson oikeudekseni jännittää ennen luentoa. Jollei näin olisi, suhtautuisin ylimielisesti kuulijoihin.

Väitöstilaisuuden kustoksella on monia keinoja lieventää väittelijän jännitystä. Yksinkertaisin keino jännityksen lieventämiseen hetkellisesti on tarjota väittelijälle hieman ennen väitöstä rauhoittava konjakkiryyppy. Pieni tuikku ei häiritse väitöstilaisuutta, mutta se laukaisee väittelijän suurimman jännityksen, joka joissakin tapauksissa saattaa johtaa väittelijän täydelliseen lukkiutumiseen. Rauhoittavat lääkkeet ovat yleensä sen verran pitkävaikutteisia, että ne saattavat vakavastikin häiritä väitöstilaisuutta.

Siirtyminen väitöstilaan

Siirtyminen väitöstilaan, joka useimmiten on luentosali, on väittelijälle tuskien taival. Kustoksen on syytä muistaa, että taipaleelle lähdetään mieluummin myöhään kuin liian aikaisin.

Väitöstilaan astutaan järjestyksessä: väittelijä, kustos ja vastaväittäjä. Sisään tultaessa väitöstä seuraamaan tulleet nousevat seisomaan kunnioittaen sisään tulijoita.

Kustos ilmoittaa seisten (esim.): "Luonnontieteellisen tiedekunnan määräämänä kustoksena julistan filosofian lisensiaatti XX:n väitöstilaisuuden alkaneeksi." Kustos istuutuu ja samalla kaikki muut istuutuvat väittelijää lukuun ottamatta.

Väitöstilaisuuden kulku

Väittelijä pitää ns. lectio precursoriansa eli kansantajuisen esitelmän väittelyaiheestaan. Esitelmä saa kestää enintään 20 minuuttia ja vähintään 10 minuuttia. Hän aloittaa sen sanoin "Arvoisa kustos, arvoisa(t) vastaväittäjä(t), arvoisa yleisö."

Koska kuulijakunta Oulussa on enimmäkseen suomenkielistä ja lectio on tarkoitettu heille, väittelijän on pidettävä se suomeksi, vaikka väittelykieli olisikin jokin muu kieli kuin suomi. Tässä noudatetaan kuulijoiden tahtoa, ei vastaväittäjän tahtoa.

Kun lectio on pidetty, väittelijä lausuu seisaaltaan: "Pyydän teitä, herra/rouva professori/dosentti/tohtori luonnontieteellisen tiedekunnan määräämänä vastaväittäjänä esittämään ne muistutukset, joihin katsotte väitöskirjani antavan aihetta."

Vastaväittäjä esittää seisten lyhyen lausunnon, jossa hän koskettelee väitöskirjan aihepiirin asemaa ja merkitystä tieteessä ynnä muita samantapaisia yleisluontoisia väitöskirjaan liittyviä asioita. Jos vastaväittäjiä on kaksi, lausunnon esittää ns. päävastaväittäjä tai virkaiässä vanhempi vastaväittäjä. Lausunnon jälkeen vastaväittäjä ja väittelijä istuutuvat.

Vastaväittäjä esittää aiheelliseksi katsomansa huomautukset ja muistutukset väittelijälle, jonka on pyrittävä puolustamaan väitöskirjaansa parhaimmalla mahdollisella tavalla. Vastaväittäjän loppulausuntoon sisältyy myös arvio väittelijän kyvystä puolustaa väitöskirjaansa, joten puolustus ei ole vain muodollisuus.

Väitöstilaisuus saa kestää enintään kuusi tuntia, joista neljä on varattu vastaväittäjälle ja kaksi ns. ylimääräisille opponenteille. Tämä ylimääräisyys tarkoittaa sitä, että kuka hyvänsä yleisöstä voi esittää kysymyksiä väittelijälle aina kahden tunnin ajan. Käytännössä näitä ylimääräisiä opponentteja ei ole.

Väitöstilaisuus päättyy tavallisesti vastaväittäjän loppulausuntoon. Silloin kun vastaväittäjiä on kaksi, loppulausunnon esittää ns. päävastaväittäjä tai virkaiässä vanhempi vastaväittäjä. Harvoin vastaväittäjät ovat niin riitaisia, että he eivät pysty antamaan yhteistä loppulausuntoa. Lausunto esitetään seisten. Loppulausunnon väittelijä kuuntelee niin ikään seisten.

Lausunnon kuultuaan väittelijä kääntyy yleisöön päin ja lausuu: "Tämän jälkeen kehotan niitä arvoisia läsnäolijoita, joilla on muistuttamista väitöskirjaani vastaan, pyytämään puheenvuoroja herra/rouva kustokselta."

Jos ylimääräisiä opponentteja on, kustos jakaa puheenvuorot. Jos ylimääräisiä opponentteja ei ole, kustos päättää seisten väitöstilaisuuden lausumalla: "Julistan väitöstilaisuuden päättyneeksi." tai "Kysymyksiä ei ole esitetty, joten väitöstilaisuus on päättynyt." Tämän jälkeen tilaisuuteen aktiivisesti osallistuneet poistuvat salista järjestyksessä: vastaväittäjä(t), kustos ja väittelijä.

Kielenkäyttö

Viime vuosina skandinaavinen sinuttelutapa on yleistynyt suomen kielessäkin kaikenasteisessa kielenkäytössä. Silti teitittely eli Te-muodon käyttö puhuttelusanana väitöstilaisuuden keskusteluun osallistuvien kesken on kohteliasta ja akateemisen perinteen mukaista.

Älkää siis sortuko, olkaa hyvä, sinutteluun, vaan puhutelkaa vastaväittäjäänne ja kustostanne Te-muodossa.

Tilaisuuden jälkeen

Tapoihin kuuluu, että väittelijää onnitellaan ja hänet kukitetaan väitöksen jälkeen väitössalin ulkopuolella. Yleiseksi tavaksi Oulun yliopistossa on niin ikään tullut, että väittelijä tarjoaa kakkukahvit väitöstilaisuuden päätyttyä kaikille väitöstilaisuuteen osallistuneille. Tässä tilaisuudessa on tapana pitää puheita väittelijälle ja antaa hänelle esimerkiksi tiedekunnan, laitoksen tai osaston lahjoja.

Väittelijälle ei väitöstilaisuuden jälkeen missään tapauksessa saa antaa akateemisia arvomerkkejä eli tohtorin hattua tai miekkaa, sillä ehkä viikkoja väitöstilaisuuden jälkeen, saatuaan vastaväittäjän lausunnon tiedekunta ratkaisee sen, onko väittelijä tohtori vai ei ja onko hän kelpoinen tohtorin tutkintoon vai ei. Varsinaiset viralliset puheet pidetään väitöspäivänä illemmalla väitöskaronkassa.

Väitöskaronkka

Väitöskaronkka pidetään väitöspäivän iltana klo 18, 19 tai 20 riippuen väittelijän ja vastaväittäjän aikatauluista. Karonkka järjestetään vastaväittäjän kunniaksi, ja karonkan isäntä tai emäntä on väittelijä. Karonkka järjestetään tavallisesti jossakin ravintolassa, mutta myös kotikaronkka on mahdollinen.

Väitöskaronkka on illallistilaisuus, johon valmistaudutaan huolellisesti. Väittelijän on syytä paneutua karonkan yksityiskohtiin tarkasti, sillä niin monia nyansseja karonkka voi sisältää ja niin monella tavalla karonkan lopputuloksen vastaväittäjä voi ymmärtää.

Valmistelut

Karonkan valmistelussa voidaan ensin keskittyä karonkkaan kutsuttaviin. Itseoikeutettuja vieraita karonkassa ovat vastaväittäjä(t) ja kustos. Jos väitöstilaisuudessa on ollut ylimääräisiä opponentteja, heidät on myös kutsuttava karonkkaan, mutta tapoihin kuuluu, että he kieltäytyvät saapumasta.

Luonnollisia kutsuttavia ovat väitöskirjatyön ohjaaja, ennakkotarkastajat, kielen tarkastaja ja yleensä kaikki ne, jotka ovat selvällä panoksella osallistuneet väitöskirjan syntymiseen. Myös puoliso, omat vanhemmat ja hyvät ystävät kuuluvat kutsuttujen listalle - luonnollisesti väittelijän varallisuuden mukaan.

Kutsu karonkkaan on syytä toimittaa vieraille esimerkiksi kutsukortin muodossa hyvissä ajoin. Kutsuun on syytä merkitä käytännön syistä myös päivämäärä, johon mennessä vastauksen läsnäolosta toivotaan saapuvan ja mihin vastaus ilmoitetaan. Myös pukeutuminen karonkkaan on ilmoitettava.

Tavallisesti pukuna on frakki valkoisin liivein ja naisilla vastaavasti nilkkapituinen värillinen iltapuku.

Tilaisuuksissa, joissa kaikki ovat kollegoja keskenään eli tohtoreita eikä tilaisuudessa ole ainuttakaan ladya, siis ei-väitellyttä, frakkia pidetään mustin liivein.

Toinen vaihtoehto on tumma puku, mikä naisen kohdalla tarkoittaa polvipituista juhlavaa vierailupukua.

Merkintä kutsukortissa on esimerkiksi frakki valkoisin liivein. Harvoin karonkkaan mennään arkipuvussa.

Pitopaikka ja tarjoilu

Seuraava tehtävä on sen paikan varaaminen, missä karonkka pidetään. Valittu karonkkapaikka on usein ravintola, jolloin sen henkilökunta avustaa illallisantimien valinnassa. On syytä etukäteen pyytää tarjouksia erilaisista vaihtoehdoista, jotta yllätyksiä laadun ja varsinkaan hinnan suhteen ei pääsisi tapahtumaan.

Ateria sisältää yleensä alkuruuan, pääaterian, jälkiruuan ja kahvin tai teen. Karonkka alkaa tavallisesti alkudrinkillä, joka voi olla esimerkiksi kuohuviini, jokin muu viini tai cocktail. Alkoholiton vaihtoehto on aina syytä pitää valikoimassa. Pääjuomana on yleensä viini ja jäävesi.

Viinejä on maultaan ja laadultaan tuhansia, joten kaikkien yksilöllisiä makutottumuksia ei viinejä valittaessa yksinkertaisesti voi ottaa huomioon. Valikoimassa on kuitenkin aina oltava sekä valkoviini että punaviini. Toiset pitävät valkoviinistä, toiset taas punaviinistä.

Missään tapauksessa viiniä ei pidä valita ruokalajin mukaan. Suomalaisilla on piintynyt uskomus, että kalaruoka vaatii valkoviinin ja liharuoka punaviinin. Tällaiseen virheeseen ei pidä sortua. Yleensä vieraat käyttävät samaa viiniä koko aterioinnin ajan. Siis ei mitään tyrkyttämistä eli "nyt juot valkoviiniä" ja "nyt punaviiniä". Sitä paitsi varsin usein ihmiset saavat vaivoja punaviineistä, erityisesti niissä olevista tanniineista.

Aterian yhteyteen voidaan valita myös ruokaryyppy sitä haluaville. Kahvin tai teen yhteydessä tarjotaan yleensä konjakkia ja likööriä.

Karonkan istumajärjestys

Varsin tärkeä karonkassa on istumajärjestys. Väittelijä varaa paikan itselleen pöydän keskeltä valitsemaltaan puolelta pöytää. Väittelijä ei koskaan istu juhlapöydän päässä.

Väittelijän oikealle puolelle eli kunniapaikalle tulee vastaväittäjä tai, jos vastaväittäjiä on kaksi, ns. päävastaväittäjä. Väittelijän vasemmalle puolelle sijoittuu väitöstilaisuuden kustos. Jos vastaväittäjiä on kaksi, tälle paikalle tulee ns. nuorempi vastaväittäjä, ja kustos siirtyy samalla pykälän vasemmalle.

Se puoli pöydästä, jossa väittelemisen päähenkilöt istuvat, kuuluu ns. akateemiselle väelle eli professoreille, dosenteille ja tohtoreille. (Pää)vastaväittäjän oikealla puolella voi istua toinen väitöskirjan ennakkotarkastaja ja kustoksen vasemmalla puolella toinen.

Seuraavaksi ensinnä mainitun ennakkotarkastajan oikealle puolelle sijoitetaan esimerkiksi väitöskirjan pääohjaaja jne. Tämän jälkeen vieraita sijoitetaan vuoroin oikealle ja vasemmalle akateemisen aseman ja oppiarvon mukaan väittelijästä molempiin suuntiin pöydän akateemiselle puolelle.

Pöydän vastapuoli on tarkoitettu ns. ei-akateemisille eli kaikille niille vieraille, jotka eivät ole väitelleet. Väittelijän puoliso, jos sellainen on, sijoitetaan väittelijää vastapäätä. Puolison molemmin puolin voidaan sijoittaa väittelijän vanhemmat, työtoverit ja ystävät. Ei-akateemisella pöydän puolella järjestys on väittelijän harkinnassa.

Jos pöydän molemmille puolille ei tule yhtä paljon vieraita eli paikat eivät mene tasan, on syytä harkita tarkkaan, miten pöytä tasataan.

Pöytäpaikat on syytä merkitä pienillä pöydälle asetetuilla nimikorteilla. Lisäksi ruokalista on kohteliasta sijoittaa kunkin lautasen viereen sen oikealle puolelle.

Koska tohtorit yleensä saapuvat karonkkaan tohtorin hatun kera, on nykyään tullut tavaksi asettaa karonkkasaliin erityinen hattupöytä, johon vieraat laskevat tohtorin hattunsa lyyra yleisöön päin.

Puheet

Illallisen nauttimisen aikana, jälkiruuan jälkeen ja ennen kahvia tai teetä on tapana pitää virallisia puheita. Niistä ensimmäisen pitää väittelijä, joka kohdistaa puheensa alun vastaväittäjälle kiittäen häntä väitöskirjansa tarkastuksesta ja arvokkaista sitä koskevista huomautuksista.

Väittelijä voi puheessaan kosketella myös vastaväittäjän eli kunniavieraan joitakin henkilökohtaisia ominaisuuksia ja omaa suhdettaan häneen. Mitä väittelijä vastaväittäjälle puhuu, jää hänen omaan harkintaansa. Kun vastaväittäjiä on kaksi, kohdistaa väittelijä puheensa alun heille molemmille.

Seuraavaksi väittelijä kohdistaa puheensa väitöstilaisuuden kustokselle. Koska kustos on normaalisti väittelijän työn virallinen ohjaaja, kustos saa kiittäviä sanoja väittelijältä työn onnistumisen vuoksi. Jälleen väittelijällä on valta valita sanansa.

Tämän jälkeen väittelijä on vapautunut muodollisuuksista eli hän on vapaa kohdistamaan puheensa itse valitsemilleen henkilöille. Sellaisia ovat käytännön ohjaaja, muut väitöskirjan syntymiseen vaikuttaneet henkilöt, puoliso, vanhemmat jne.

Seuraava puhuja on vastaväittäjä, joka kohdistaa puheensa ainoastaan väittelijälle. Sanansa vastaväittäjä valitsee itse. Kun vastaväittäjiä on kaksi, molemmat pitävät puheen.

Puhujista seuraava on väitöstilaisuuden kustos, joka erityisesti kohdistaa sanansa väittelijään, hänen elämänvaiheisiinsa, oppilaana olemiseen ja väittelijän saavutusten merkitykseen. Hyvin tavallista on, että kustos suuntaa myös kiitoksen sanat väittelijän vanhemmille.

Tämän jälkeen puhefoorumi on vapaa kaikille halukkaille, kuitenkin siinä järjestyksessä, jossa väittelijä on puheensa henkilöihin kohdistanut. Yleisenä tapana on kuitenkin puhua tai vastata väittelijälle, harvoin muille.

Tämän jälkeen karonkka voi jatkua vapaissa merkeissä vaikka aamuun asti, mutta väittelijän on kuitenkin huolehdittava siitä, että vastaväittäjän lasi ei ole koskaan tyhjä.

Oulussa tavaksi on myös tullut, että karonkkaan liittyy ns. varjokaronkka eli virallisen karonkkaväen lisäksi juhliin kutsutaan myöhemmässä vaiheessa myös muuta väkeä väittelijän halun ja varallisuuden mukaan. Kun virallinen karonkka on ohi, sen väki liittyy varjokaronkan väen ilonpitoon.

Lopuksi

Edellä olen antanut viitteitä siitä, miten väitöstilaisuuden ja sitä seuraavien tilaisuuksien mielestäni pitäisi sujua. Kokemukseni perustuu kuitenkin vain noin 40 vuoteen ja sen aikana tapahtuneeseen kehitykseen eli edellä esitetty on vain joukko vihjeitä, joiden pohjalta sinun tohtoriksi pyrkivän on hyvä ponnistaa. Perinteitä mielestäni kuitenkin kannattaa vaalia niin kaikessa käyttäytymisessä kuin erityisesti akateemisissa menoissa. Vanhassa on vara parempi.

 

Seppo Lakovaara, prof. emer.

Kirjoitettu syksyllä 2000. Julkaistu Oulussa helmikuussa 2001.
Julkaisija: Oulun yliopiston viestintäpalvelut