| OULUN YLIOPISTON
SISÄISEN TARKASTUKSEN OHJESÄÄNTÖ Hyväksytty yliopiston hallituksen kokouksessa 28.3.2001 1. Sisäisen tarkastuksen tehtävä Sisäisen tarkastuksen tarkoituksena on tuottaa yliopiston johdolle tietoja yliopistossa harjoitetun toiminnan tuloksellisuudesta, tarkoituksenmukaisuudesta ja laillisuudesta. Sisäisen tarkastuksen tehtävänä on tukea yliopiston toimintaan ja kehittämiseen liittyvien tavoitteiden saavuttamista sekä säädösten, ohjeiden ja hyväksyttyjen toimintaperiaatteiden noudattamista. Sisäisen tarkastuksen tehtävänä on erityisesti - tarkastaa toiminnan ja taloudenhoidon tuloksellisuutta, tarkoituksenmukaisuutta ja laillisuutta - tarkastaa, että toiminnasta ja taloudesta saatu tieto on oikeaa ja riittävää ja että tieto- ja seurantajärjestelmät toimivat luotettavasti - tarkastaa, että sisäinen valvonta ja tarkkailu yliopiston yksiköissä on asianmukaisesti järjestetty - tarkastaa, että omaisuuden turvaaminen on asianmukaisesti järjestetty - suorittaa vuorovaikutteista neuvontaa sisäisen valvonnan alueella. Tavoitteena on lisäksi ehkäistä ennalta virheitä ja väärinkäytöksiä sekä tehdä aloitteita ja ehdotuksia toimintojen kehittämiseksi. Sisäinen tarkastus kohdistuu kaikkeen yliopiston toimintaan, opetus- ja tutkimustoimen sisältöä lukuun ottamatta. 2. Säädösperusta Sisäinen tarkastus hoidetaan valtion talousarvioasetuksen ((1243/92, muut. 263/2000) 69 ja 70 §:n mukaisesti. Tämä ohjesääntö täydentää yliopiston taloussäännössä annettuja määräyksiä. Sisäisessä tarkastuksessa otetaan huomioon Euroopan unionin myöntämien varojen hallinnointia ja käyttöä sekä valvontaa koskevat vaatimukset. 3. Sisäisen tarkastuksen asema ja toimivalta Hallintojohtajan tehtävänä on huolehtia, että yliopiston toiminnan ja talouden sisäinen tarkastus on järjestetty riittävässä laajuudessa. Sisäisellä tarkastuksella on oikeus saada viivytyksettä käyttöönsä kaikki tarkastuksissa tarvittava aineisto. Tarkastuksen kohteena oleva toimintayksikkö on velvollinen tarpeellisilta osin avustamaan tarkastuksen suorittamisessa. Taloussäännön mukaisesti kunkin yliopiston yksikön esimies on vastuussa riittävän sisäisen valvonnan ja tarkkailun järjestämisestä yksikössään. 4. Sisäisen tarkastuksen suorittaminen Sisäinen tarkastus toteutetaan tarkastustoiminnan ja neuvonnan avulla. Toiminnassa pyritään yhteistyöhön, rakentavaan vuorovaikutukseen ja keskusteluun toimintayksiköiden kanssa. Sisäisestä tarkastuksesta laaditaan vuosittainen tarkastussuunnitelma, jonka rehtori hyväksyy hallintojohtajan esittelystä. Tarkastussuunnitelma perustuu tehtyyn riskianalyysiin. Tarkastus suoritetaan tarkastussuunnitelman mukaisella tavalla ostopalveluna tai tarkastuksen suorittaa tehtävään määrätty yliopiston virkamies. 5. Tarkastuksista raportointi ja mahdolliset toimenpiteet Tarkastuksesta laaditaan asian laadun mukaan joko erillinen muistio tai tarkastuskertomus. Tarkastustoiminnasta ja sen tuloksista raportoidaan tarpeen mukaan myös suullisesti toiminnasta vastaaville ja yliopiston johdolle. Tarkastuskohteelle varataan mahdollisuus ilmaista käsityksensä tarkastuskertomuksessa käsitellyistä asioista. Tarkastuskertomukset toimitetaan yliopiston rehtorille ja hallintojohtajalle. Tarkastuskertomus saatetaan yliopiston toimesta edelleen tiedoksi Valtiontalouden tarkastusvirastolle sekä harkinnan mukaan niille tahoille, jotka tarkastuskertomuksen sisällön mukaan katsotaan aiheellisiksi. Rehtori tai hallintojohtaja päättää tarvittaessa niistä mahdollisista toimenpiteistä, joihin tarkastus antaa aihetta. 6. Voimaantulo Tämä ohjesääntö tulee voimaan 1.4.2001. |